2015-01-23

Dust

Tervehdys,

Jatkamme työskentelyä tai siis tässä tapauksessa harrastusta lempeän pölyn kanssa. Älkää innostuko, en ole äitynyt siivoamaan, tosin kohta tulee kevät aurinko ja paljastaa totuuden että näin tosiaan on! Näissä kynsissä ei pölyrätti viihdy.

Kyseessä on Gina Tricon Dust niminen kynsilakka. Eikä meitsimuijjjan nurkissa noin kaunista pölyä kyllä hillu eikä vilise, onneksi sentään kynsillä.

Hauska sattumanvarainen tapaaminen toisen kynsihörhön kanssa Ginan lakka-alttarilla. Itse olin jo pakolliset kolme lakkaa valkannut ja käynyt kiltisti kassan kautta kun hörhö laittaa toisen hörhön sekaisin ja ostan vielä neljännen lakan. En sentään alkanut kahta lisää haalimaan, vaikkakin siinähän säästää ihan kokonaiset kaksi euroa!!! Sillä rahalla ei saa vielä edes yhtä indie-lakkaa.

Nämä Ginan cremet ovat kyllä olleet lähestulkoon kaikki tähän asti törmäämäni kerrassaan mainioita laadultaan, paitsi yksi jonka kylmästi hylkäsin juuri. Onneksi käytin sitä vain yhteen kynteen, mokoma värjäsi kynteni siniseksi kahdesta kerroksesta aluslakkaa huolimatta.

Hello lovelies,

This time I found some dust from my table, not the kind of dust you need to clean but the kind you can apply on your nails. It's Gina Tricot nail polish called Dust. A lovely shade of grey, used some rose decals to decorate the dusty feeling and the ring finger was coated by Anny's Rock your nails texture nail polish. 

These Gina Tricot creme's are very good quality and low price too! You can buy 3 for only 9.95 euros. That's a bargain! 


Decalit meni vähän ruttuun sieltä ja täältä mutta sain sentään suurimmaksi osaksi tasoiteltua ne, päällyslakan kanssa reunat tosin kuplivat ja teinkin hämäykseksi pilkkutikulla valkoisia palleroita lisäksi. Hahaa! Menitkö lankaan?

The rose decals I used was a bit tricky to get on without any wrinkles but somehow I managed to straighten them. While adding my top coat I did get some extra bubbles but I did some white dots to scam you! 





Base coat - Essie
Anny - Rock your nails
Gina Tricot - 225 Dust
Top coat - Essence


Hauskaa ja hempeää viikonloppua <3 Have a lovely weekend <3




21 comments:

  1. Hyvin sopii pinkki pölyn kanssa yhteen :) ja menin lankaanki! :D mua jäi kiinnostamaan tuo sininen, joka värjäs kyntes, että mikä sävy oli? :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo joo, langassa ollaan :) 119 Blue ice oli se värjäävä ryökäle, kävin dyykkaamassa sen äsken että sain sulle nimen. Löytyykö hyllystä?

      Delete
    2. Eipä oo välikskään, on muuten ikuisesti sinistä kynsissä, hui!

      Delete
    3. Kyllä mä haluan kaikki ginan lakat, värjäsivät tai ei kynnet :)

      Delete
    4. Saatko sä sen jostain vai ruvetaanko hieromaan vaihtokauppoja tästä?

      Delete
    5. Eipä oo kukaan vielä tarjonnut sitä mulle! Vaihtokaupat kiinnostaa! :)

      Delete
  2. Uih! Mä kävin eilen hiplaan tätä Dustin Ginassa. Ne varmaan antaa mulle kohta porttikiellon, kun hipelöin niitä pulloja siellä aina ohi kulkiessani :). Tuo onkin hyvä idea tunata decaleja pilkkutikulla. Onpas muuten kaunis tuo Annyn tekstuuri (ihan niinkuin mä olisin joskus ruman tekstuurin nähnyt)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ne mitään porttikieltoa anna kun selität että olet ostokiellossa elävä addikti ja helmikuussa lompakko huutaa taas hoosiannaa. Oli pakko ottaa pilkkutikku peittämään lakka con cas ;) ja Anny on laahattu mukaan Budapestistä, hemmetin kalliita oli.

      Delete
  3. Vautsi, ihanat ihanat kynnet! <3 Lankaan menin minäkin, yhden kuplan bongasin kuvista tihrustamalla kun oikein etsimään jäin, mutta jos et olisi asiasta maininnut, en varmasti olisi sitä yhtäkään huomannut :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt loppuu se tihrustaminen! :D En voinu siihen kohtaan laittaa pilkkuakaan!!! Kiitti kuitenkin kehuista <3

      Delete
  4. Tosi kauniit kynnet! :) Tosi toimiva väriyhdistelmä.

    ReplyDelete
  5. Hey, nice blog!
    Can we follow each other on blogger and Facebook??

    Blog: http://missunderstoodstyle.blogspot.com/
    Facebook: https://www.facebook.com/pages/Miss-Understood-Style/1404591476502298?ref=br_tf

    It would mean a lot to me, since I am new!!
    xxx

    ReplyDelete
  6. Uu ku upeat! Mää tässä tän postauksen myötä erehyin katteleen nurkkia ja sieluni korvin kuulen, kuinka villakoirat räkyttää pölyimurin pelossa täällä... :D Kennelillinen villakoiria kyllä löytyy meijän nurkista... Hups!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ei niitä villakoiria kannata katella, pullo Dustia vaan eteen ja se siitä :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!