2015-05-11

Miraculous

Hip hei,

Täällä ollaan. Näkö on tallella!

Ensimmäisen kerran rohkenin tarttua lakkapulloon melkein kaksi viikkoa itse operaation jälkeen. Koska silmäni kärsivät kuivuudesta jo ennen laserointia, paheni sekin entisestään ja ensimmäinen viikko oli jokseenkin helvetillistä. Tippoja piti tiputtaa vartin välein enkä suurin surminenikaan olisi kyennyt edes ajattelemaan kynsilakkaa.

Suurin huolen aiheeni tällä erää kynsimaailman osalta on se etten näe kovinkaan yksityiskohtaisesti pieniä asioita, kuten onko lakkaukset siistit, ovatko kynnet täynnä nöyhtää ym. pikkuhommia jotka ovat kovin tärkeitä meille kymmenen pienen kanvaasin maalareille. Aika näyttää mikä on allekirjoittaneen lakkaus- sekä bloggausinto.

Halusin kuitenkin ensimmäisenä päästä kokeilemaan jo jonkin aikaa hyllylläni olleen Glam Polishin Miraculous-lakan. Kaunis hento perikansävyinen kimalluspommi joka sisältää jos jonkin kokoista ja mallista holopartikkelia. Kauneutta! Päänvaivaa aiheutti koristelu, en millään olisi halunnut yhtään peittää tätä kaunista lakkaa ja päädyin olemaan tylsä enkä koristellut sitä.

Haaveilin auringon paistavan että olisin saanut näyttää teille miten tämä ihanuus kimaltelee auringon valossa mutta mollikka päätti loistaa poissaolollaan.


Kuvat ovat epätarkkoja koska tunnetusti saan kamerani sekoamaan holottimien kanssa. Olen itsekkin lähes sekoamis pisteessä niin tämähän passaa!


Lakkaa itsessään on aivan pakko ylistää. Kaksi helppoa kerrosta ja HK-Girl topperi päälle ja sillä hyvä! Unelma lakattava ja kaunis katsella, ehdottomasti tuijotteluainesta ilman koristuksiakin! Tämä Muija suosittelee!


Toivotan kaikille mukavaa viikon alkua ja ihan kaikkea hyvää! 






17 comments:

  1. Ihana kimallus <3
    Toivottavasti silmäsi alkaa toipumaan kunnolla ja näkisit pikkuiset pölyhiukkasetkin kynneltä pian! Täällä ainakin peukut pystössä asian suhteen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia Heidi, asia on kuitenkin niin etten tulee tätä ikänäköä paremmaksi enää saamaan. Tällä mennään, totuttelemalla varmasti onnistuu :)

      Delete
  2. Toivotaan silmille pikaista paranemista! :) Mä niin haluaisin noita Glam Polishin lakkoja, mutta rahatilanne ei kyllä salli...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, aika näyttää. Glamit on kyllä nättejä, eipä mullakaan noita ole kuin kolme... :)

      Delete
  3. No eihän tota nyt edes raaski koristella mitenkään, kun on niin nätti issekseenkin. Tää on just niitä sävyjä, että mietin onko liian lämmin ja persikkainen vaiko eikö. Hitsi kun nämä Glamit tulis Suomeen Cesarsille, että pääsisi näprään livenä. Tsemppiä <3.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nätti lakka, aivot vaan ei tuota tällä hetkellä mitään ideoita kun kapasitetti menee muuhun :)

      Delete
  4. Pikaista paranemista sinne:)

    ReplyDelete
  5. Paranemisia :) niin on nätti lakka että eihän tuota kannata koristeluilla peittää :)

    ReplyDelete
  6. Ihanaa että oot siellä! Kovasti toivon sinulle pikaista paranemista, kuulostaa hurjalta tuo silmien kuivuus ja tippojen tiuhatahtinen tiputtelu.

    Kylläpäs tuo Miraculous säihkyykin hurjasti ruudun tällekin puolen, ei yhtään ihme jos kamera sekos. Eihän tuollaisen suloisen säihkyjälakan päälle raaskikaan mitään koristeluja tehdä, lakka on just paras näin :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No, ihanaa olla täällä ja parhautta on että jaksatte kommentoida näitä rumppis kuvia :) Kiitos Tintti! :)

      Delete
  7. Oi mikä kaunotar hän onkaan <3

    Ihana kuulla, että alat jo sen verran parantua että lakkapulloihin uskaltaa koskea. Kyllä se siitä helpottaa, pidetään nyt vain peukut pystyssä että mahdollisimman pian! <3

    ReplyDelete
  8. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  9. Onhan vaan nätti lakka! Ei kyllä vaadi mitään koristeluja ♡
    Täällä kans nostetaan peukut pystyyn pikaisen paranemisen johdosta ^.^

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!