2015-06-01

Vihreä on elämän väri

Heip,

Nythän on niin että kesä on virallisesti saapunut, onhan nyt kesäkuun ensimmäinen päivä. Tätä kirjoittaessa niin ei tosin ole koska nämä kynnet ovat syntyneet toukokuun puolella. Nevörtöles, vihreyttä on kaikkialla.

Näin kun kesä on vielä alussa, vettä on tullut noin joka toinen päivä, eikä mikään ole vielä päässyt kärähtämään ja kaikki on kauniin hennon ja rehevän vihreää. Eli kaikki on vielä alussa. Sitten kun ja jos minusta tulee niin vanha etten pääse enää mihinkään enkä kenties edes ymmärrä pyytää niin viekää minut metsään. Siellä minä viihdyn ja tunnen itseni rennoksi, raikkaaksi, nuoreksi sekä hetkittäin jopa rauhalliseksi.


Ihana Dance Legend Wow Prism-lakka Inhale on juuri tuollainen neitseellisen vihreä. Halusin sen kynsilleni metsästä tultuani. Vihreä on rauhoittava väri. Se merkitsee turvaa, vapautta ja onhan varauloskäynnitkin merkitty vihreällä, liikennevaloissa vihreä merkitsee vapaata kulkua. Minä pidän vihreästä ja juuri tällä hetkellä kun pää höyryää, on se aivan otollinen väri minulle!



Keski sekä etusormen koristelin leimoilla MoYoun Princess Collection -09 laatasta joista en totta puhuen tiennyt halutaanko niillä esittää kukkis vaiko lumihiutaleita. Minua ne muistuttivat enemmän kukista. Koska en ole aikoihin taas väritellyt pääsinpä taas suihkimaan siveltimillä väriä mustavalkoisiin kukkakynsiini.


Inhale toimi moitteetta ja peitti kahdella kerroksella, valkoisena lakkana on Ginan White ja leimauksessa käytin Rican Blackout-lakkaa.


Tässä vielä fiiliskuvaa meidän tavasta hoitaa puutarhaa, eli ei hoideta :) Minun silmilleni se on kaunista, joittenkin mielestä laiskuutta. Mene ja tiedä, metsään. 


Ihanaa kesäkuun alkua kaikille!



26 comments:

  1. Mun täytyis varmaan myös laittaa vihreää kynsille, jos se jotenkin rauhoittaisi... Tällä hetkellä pinna on niin lyhyt, että se ei paljoa tarvi kerralla kun se katkeaa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa ainakin kokeilla, mulla pakkaa myös pinna palamaan melko vikkelään näinä päivinä :)

      Delete
  2. Voi miten pirteät, tämä tykkää kovasti <3

    ReplyDelete
  3. Ahh, nää on niin ihanat <3

    ReplyDelete
  4. Voi Inhale! Tämä pitää kyllä saada kynsille heti, kun saa itsestään revittyä yhden pienen kynsihuollon. Aivan mieletön lakka ja tuo väri on juurikin vastapuhjenneen koivunlehden sävy. Mä en kyllä tykkää metsästä tai luonnosta juurikaan. Takapiha on ihan kiva... ikkunan läpi katsottuna! Siellä on kaikkia önniäisiä ja ruoho liikkuu epäilyttävästi :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Inhale on kaunis. Mun mielestä metsä on niin kaunis ja rauhoittava ihan livenä. Mulla on myös yks ystävä joka pelkää metsää ja sitä inhottaa kaikki elikot siellä, varsinkin oravia hän pelkää (joka jaksaa naurattaa mua) Sä oot hassu <3

      Delete
    2. Onneksi elikot ei pelota mua... paitsi perhoset, kun niillä on niin huono näkö, että ne ajaa päälle. Hämähäkeillekkin mä sössötän, kun ne on niin söpöjä. Mutta se vihreä... se se on kamalankauhea :). Sitä paitsi ite oot hassu <3.

      Delete
  5. Kaunista, kynsillä ja puutarhassa:)

    ReplyDelete
  6. Toi Inhale on kyllä silkkaa rakkautta putelissa (ja kynsilläkin) ♡
    Ja kokonaisuudessaankin nää kynnet on aivan mielettömän upeat! ^.^

    ReplyDelete
  7. Ihanat kynnet! Ja kyllä tosiaan vihreä rauhoittaa! Yritän itsekin aina kiireisissä vaiheissa muistaa välillä käydä metsässä tai edes puistossa - senhän pitäisi tutkitustikin aika nopeasti laskea vähän verenpainetta eli hyvinkin terveellistä stressaavalle! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Helmi. On se kyllä ihan totta, metsässä on taikaa <3

      Delete
  8. Ihana tuo puutarhakuva - kun se tukee tarkoitustaan eli silmän lepuutusta niin silloin se on juuri oikein hoidettu puutarha!! Eri asia on tietty grillauspisteet ja puutarhakalusteet, joiden altahan täytynee trimmailla... ;)

    Kivannäköiset on lakkauksetkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä lääniä riittää sen verran että grillaamaankin pääsee :) Kiitokset kommentista! :)

      Delete
  9. Voi sentäs miten kaunis vihreä Inhale! Leimaukset ja vesivärjäykset toimivat Inhalen kanssa hienosti ja puutarhakin näyttää just sellaselta kuin puutarhan kuuluukin. Metsään en kyllä lähtis, siellä on kaikenlaisia ikäviä hyönteisiä jotka hyökkäilee puree pistää ja ryömii vaatteiden alle niin että kiusaavat sitten vielä kotonakin. Metsä on toki hienon näköinen valokuvissa ja telkkarissa mutta jos joutuisin sinne itse, saisin paniikkikohtauksen :D.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Inhale on kiva! Ihaile sä metsää kuvista, se sopii sulle paremmin :)

      Delete
  10. tosi nätit kynnet, ihan tuli mieleen joku metsänpeikko tai menninkäinen :)

    ReplyDelete
  11. Ihanat! Vihreä on elämän väri, samaa mieltä. <3

    ReplyDelete
  12. Kyllä nyt on kaunista ♥ Aivan täydellinen kokonaisuus, ei voi muuta sanoa :')

    Ja tuo teidän puutarhannekin on todella kaunis, mitäs sitä luonnon luomaa suotta muuttelemaan :)

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!