2015-09-20

Musteverkkoa vinyyleillä - hillitön kuvaspämmi ja miten palaute kannattaa

Hey,

Koska osoitin mieltäni perjantaina hallituksen sanelupolitiikkaa vastaan, jätin myös ketutuspäissäni blogin päivittämättä. Sen enempää politiikkaa puimatta kynsiblogissa (vaikkakin voisin pitää palopuheen aiheesta), nielaisen ja siirryn kynsihommiin.

Postaus sisältää paljon kuvia ja vähän mutta tärkeää asiaa. Päätin poikkeuksellisesti postata sunnuntaina siinä toivossa että teillä olisi ehkä enemmän aikaa ja jopa halua lukea tämä megapostaus.

Kynsillä klassikko kynsilakka jo vuodelta kivi ja keppi, ennen kuin hehkulamppu keksittiin eli OPI Ink. Kaunis tumma sininen tai toisaalta, kaunis tumma violetti, riippuu valaistuksesta ja katselukulmasta. Lakkaa on kaksi helppoa ja nopsasti kuivahtavaa kerrosta.


Koristeluita ei tarvinnut miettiä sillä hieman jännityksen valtaamana testasin Mi Vinylsejä. Jännitti siksi että luin Zigin postauksen X-mallisista vinyyleistä, jossa hän kertoi niiden olevan vaikeita.

Omistin itsekkin nuo samaiset vinyylit mutta en edes halunnut tuon jälkeen kokeilla niitä! Kävin ostamassa kynsilakan Mi Nailsistä ja hain myös ranskisvinyylini ja samalla uudet salmiakkivinyylit.

Yllätyksekseni ne toimivat kuin unelma, vaikka vinoruudut olivat tosi pieniä ja niiden välit oli hyvin kapeat. Yhtään ruutua en joutunut tökkimään sormin pois ja kuvio oli helppo irrottaa taustastaan. Oli pakko testata perään noita X-vinyylejä ja totta, ne eivät toimineet vaan sisuksia piti kömpelösti tökkiä pois. Kun omaa yhtä helposti kärähtävän kävyn kuin minä, oli hiillos valmis.


Kerroin kohteliaasti liikkeeseen että mikseivät nämä toiset toimi vaikka salmarikuviot toimivat kuin ihmisen mieli???
Tovin kuluttua todettiin että kuvio oli leikattu väärin ja että asia on nyt korjattu, samalla kysyin saako kyseistä X-kuviota pienemmällä, kapeammalla kuviolla ja meni pieni tovi kun saapui viesti että sellainenkin kuvio onnistuu että tervetuloa noutamaan uusi viallisen tilalle ja täysin uusi pienempi kuvio.
Minähän menin ja kaikki toimii kuin unelma! Kannattaa siis antaa palautetta kun sen paikka on, asiat saattavat jopa korjaantua!




Vinyylien lomaan tupsuttelin Essencen ihanaa Pixie Dustia ja vinyylit oli todella helppo poistaa. On muuten näppärät pinsetit nämä jotka AVAUTUVAT kun niitä painaa ja pysyvät ihan ilman pitämättä kiinni. Ai mistä näitä saa? No tietenkin joka naisen kynsitavaratalosta, eli Biltemasta -> tästä.


  • OPI Ink
  • Essence Pixie Dust
  • Mi Vinyls
  • niittejä

Sotkin muuten kynsillä olevia niittejä ennen niiden kynsille laittamista. Sotkemisella tarkoitan sitä että lakkasin niitä ensin Inkillä ja sen jälkeen huiskasin niitä Pixie Dustilla, eivät sitten kiiltele niin erottuvasti mun musteisilla lakkauksillani ja pilaa koko hämyisää tunnelmaa olemalla kuin mitkäkin otsalamput!

Sisso, mitä tästä opimme? Avautuminen kannattaa, ainakin välillä. Itse olen kokeillut miltei kaikkia lajeja.
Ensi kertaan!



24 comments:

  1. Eli munkin X-kuviot on viallisia kun reikiä lärpäkkeet jäi parista kohti vähän kiinni.. Hmm..
    Onkohan mulla tuota verkkovinyyliä, en muista! Mutta tuo pienempi x-kuvio on huippu. Jokohan niitä olis verkkokaupassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En tiedä onko sun vialliset, ehkä. Mun nousi koko vinyyli kokonaisena niin että jouduin tökkimään ne kaikki irti ja se olikin sitten melko solmussa sen käsittelyn jälkeen. Kandee ottaa yhteyttä Mi Nailsiin niin eiköhän asia selviä sitä kautta. En tiedä onko noita vielä verkkokaupassa kun satuin paikalle niin että ne oli just piirretty. Ehkä ne tulee koska tää toimii älyttömän hyvin, samoin uudet X-vinyylit :)

      Delete
  2. Oi miten ihanat <3 just minun väriset :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Taina, väri on kyllä mieleinen itellekkin! :)

      Delete
  3. Oi ku kivat! Mi nailsilla on kyllä hyvä palvelu, jos joku mättää niin kyllä korjaantuu.. :) Eipä näkyny noita vielä verkkokaupassa mut varmaan kohta.. :)

    ReplyDelete
  4. Ihana lakka! Koristelutkin on oikein kauniit! :)

    ReplyDelete
  5. Ihana sininen :). Mulle ei tullut mieleenkään alkaa kyselemään valmistusvirheen perään, kun omasta Mi Vinyls -kuviostani ei lähtenyt vinyyli nätisti irti. Kiltisti vaan kiroilin ja nypin yksi kerrallaan jokaisen osion irti. Mulla oli se Sinneyn suunnittelema ihana kuvio kokeilussa mutta hermo meni jo kahden vinyylin jälkeen. Arvaa jaksanko alkaa avautumaan asiasta Mi Nailsille? No en! Miksei näitä voitu niinkö tarkastaa ennen kuin ne laitettiin myyntiin? Vai onko se leikkauslaite niin arvaamaton, ettei sillä saa tasalaatuista jälkeä? Kiitti kuitenkin sulle, että selvitit Sherlockina tämänkin asian, etten syytä vain omaa osaamattomuuttani :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, tosta tarkistamis-asiasta en osaa sanoa onko ja jos ei ilmeisesti ole niin miksei jo vaikka itse kuvion suunnittelija jolla varmasti on ollut kyseinen vinyyli hallussaan ole viimeistään antanut asiasta palautetta? Ei ossoo sanoo muuta kuin että pitäs tarkastaa enne kun julkistaa. Harmi homma koska on hirmu kivaa että saa vinyyleitä läheltä ja nopsaan, toivottavasti kaikki korjaantuu palautteen ansiosta :)

      Delete
  6. Ihanan värinen lakkaus ja tosi kauniit nuo salmiakkikuviot :) Houkuttelevat on myös noi pinsetit, pitää ehkä harkita tuollaisia. Ärsyttävää jos yrittää jotain tarkkaa asettelua tehdä pinseteillä ja joutuu samalla puristaan niitä hulluna yhteen että koriste pysyy välissä. Siinä kärsii tarkkuus aika pahasti ja sit kun herpaatuu niin lentää sekä pinsetit että koriste kädestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Salmarikuvio oli kyllä ihana, tykkäsin kovasti ja pelitti mainiosti. Pinsetit on muuten todella pop, suosittelen! Kiitos Enail :)

      Delete
  7. Hih, hauskat kalansuomukynnet. :)
    Ja nyt lähtee Bilteman pinsettimyynti räjähdysmäiseen kasvuun, kun kynsifriikit alkaa niitä tilailemaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, varmasti loppuu pinsetit kesken :) Kiitti Vibamon!

      Delete
  8. Voi Ink, mikä ihanuus! Salmarikuviokoristelut on makeen näköset :). Palautetta kannattaa tosiaan antaa ja hyvä että se johti siihen, että sait paremmat toimivat vinyylit tilalle.

    Miksi muuten kynsiblogissa ei voisi puida päivän poliittisia kuumia perunoita? Mun mielestä se olis hauska yhdistelmä, kynnet ja politiikka. Itsekin olen kyllä jättänyt poliittiset palopuheet blogin ulkopuolelle. Kai se on niin että politiikka ja uskonto on niin herkkiä aiheita, että niiden osalta kannattaa pitää matalaa profiilia ettei kukaan vedä hernettä nenuliin :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, vois olla että porukka ei joko jaksais ja häipyis vähin äänin tai tulis kunnon taistelut, se siitä kynsiblogista :)

      Delete
  9. Kauniit on kynnet! Mä haluaisin kans noita salmarivinyylejä, toivottavasti tulevat pian myyntiin:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo nää oli kyllä kivat ja toimivat mainiosti, kiitti Sissi :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!