2015-11-02

Käsin maalatut ruusut discopallon lumoissa

Heissun,

Vihdoin voin esitellä ihan omin pikku kätösin maalamani ruusut! Kerta kaikki muutkin niin minäkin päätin ottaa siveltimen ja Oumaxit kauniiseen käteeni ja ottaa härkää sarvista. Olen pelännyt tätä hetkeä kuin ruttoa, sillä en omaa juurikaan minkäänlaista taitoa sutia siveltimellä tunnistettavia tuotoksia.


Aloitin helpoimmalla mahdollisella aiheella, joka sekin tuntui alussa täysin mahdottomalta. Sitkeästi kuitenkin katsoin tämän erän loppuun saakka, enkä nakannut heti hanskoja naulaan vaikkakin kyhäelmät muistuttivat alkuun erehdyttävästi punajuuria. Jatkoin eri punaisten sekä valkoisten sötköttämistä ja lisäsin vielä vihreät lehdet niin mielikuva on kuin onkin aito ja ehtaa ruusu, eikö ookkin? Please, onhan?


Musta lakka on Essien Licorice jota on kokonaista yksi kerros, sen sijaan Orlyn Mirrorball vaati kolme kerrosta mutta se oli täysin ok koska kerrokset kuivuivat haipakkaa vauhtia.


Ai niin, mun kynnet on nykyään taas tollaset nupukat. Leikkasin ne taas ihan lyhyiksi kun en osaa fiilata niitä manteleita symmetrisiksi niin jo ne sojotti jokainen eri suuntaansa ja mä jotenkin tykkään aina näistä lyhyistä kauheesti. Peukkukin on tollanen töpökkä mutta mieleinen.


Lisäksi olen perin onnellinen että vihdoinkin kynsinauhani alkavat olla kunnossa aivan hullun rasvaamisen jäljiltä. Olen nimittäin ainakin kaksi viikkoa pruutannut niihin kaikkea ja lakkaamatta. Ainakin puoli purkillista Shea-voita, CND Solar Oilia, yöksi maailman tahmeinta tönjämenttiä ja siinä väleissä kaikkea käsivoiteesta toiseen. Huh.



  • Essie Licorice
  • ORLY Mirrorball
  • OUMAXI 
  • hassuttelu ruusukuvia

Hauskaa måndagia sekä marraskuuta ja voikaa mainiosti!



22 comments:

  1. Kyllä ne ruusuilta näyttää! :) Mirrorball on kyllä ihana lakka, ei siitä pääse yli eikä ympäri! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, kiva että tunnistit! Vanha kunnon peilipallo on kyllä pop :)

      Delete
  2. Onpa nätit, tykkäisin itselläkin :)

    ReplyDelete
  3. Jei! Ne on ihan selkeitä rupsuja :). Ai sä aloitit helpoimmasta? Mä en uskaltaisi koskaan yrittää ruusuja, mun mielestä ne on ihan kamalan vaikeita! Ihanat värit näissä kynsissä muuten. Jotenkin tulee taas ne venäläiset huivit mieleen :D. Ja Mirrorball <3.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rupsurupsurupsu :) No ne oli siks helppoja kun piti vaan sotata tolleen eri punasia yhteen ja pari vihreetä länttiä tonne noin, joo. Mullekkin tuli ja yhelle Insta-seuraajalle kans ne huivit mieleen! Peilipallo <3

      Delete
  4. On ne ruusut! Ja kauniit sellaiset! Hyvä sinä! (Ja vielä parit huutomerkit...)

    ReplyDelete
  5. Ihan selkeitä ruusuja! Mä en uskalla yrittää noita. Vasenkätisenä otan aina kuitenkin kuvat vasemmasta, elikkä siitä huonommasta kädestä, enkä ikimaailmassa saisi taiteiltua mitään muuta kuin sutturoita oikealla kädellä =) Teitkö sä ollenkaan toiseen käteen?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wohoo, ruusuja, olen tehnyt ruusuja! Tein muuten toiseenkin käteen ihan samalla tavoin kuin tähän kuvauskäteen, ne toiset näyttää enemmän just niiltä punajuurilta :D Kiitti Paula!

      Delete
  6. Mahtavat ruusut! Tosi hyvin olet niissä onnistunut :) ja tuo mirrorball antaa kyllä kivan kontrastin noille maalatuille kynsille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, kiitos paljon Enail :) Lämmittää kiva palaute!

      Delete
  7. Oi miten ihanat. <3 Hyvin oot onnistunut!

    ReplyDelete
  8. Oi miten nätit ruusukuviot! Taitavaa käsityötä, ei voi muuta sanoa. Mustan lakan ja Mirrorballin yhdistelmäkin toimii tässä hienosti. Upeeta :)!

    ReplyDelete
  9. Piti tulla vielä tännekin kommentoimaan :) Ihanat ruususet sait kyllä tehtyä! <3 Ja nyt vaan lisää käsinmaalausta jookos kookos?! :) Repesin hieman punajuuri-vertauskuvalle, mutta lopputulos on kaukana siitä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Punajuurikynnethän vois maalata seuraavaksi! Kiitos Sigi :)

      Delete
  10. Oi että miten ihana lakkaus, nuo ruusutkin on niin suloiset! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ruusut onnistui ihan kivasti, kiitos Nena Sofia :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!