2016-01-20

Ahmed Ahne

Tammikuun alku tuo monelle ajatuksen elämänmuutoksesta, monesti tupakoinnin lopettamisen, kuntoilun lisäämisen tai ruokailutottumusten muutosten myötä.

Itse en harrasta uuden vuoden lupauksia mutta yksi asia kalvaa alati mieltäni. Nimittäin kynsilakka ähky.

Nyt tammikuussa päätin hankkia Essien Starry Starry Nightin ja laitoinkin CesarsShopiin viestiä että tuleeko kyseistä lakkaa heidän valikoimiinsa. En nimittäin halunnut tilata mitään hirveää kasaa lakkoja jostain Ameriikan mantereelta siksi, että halusin tuon yhden kaunokaisen itselleni. 
Sain vastauksen että tulossa on, joten jäin väijylle. 

Ihanasti minua muistettiin heti kun lakkoja oli tulossa ja sain sähköpostiini viestin. Sanoisin että asiakaspalvelu on heillä ollut aina omasta mielestäni erittäin asiallista sekä salaman nopeaa. Arvostan. Eli ostin  Essien sekä kauan kuolaamani Picture Polishit Demeter sekä Cherish. 

Tämä lakkaus on kuitenkin toteutettu Picture Polisheilla, koska lempparit!


Olen ajatellut hieman himmata uusien lakkojen ym. ostamista koska näyttää siltä ettei kaikkia tähän asti hommattuja ole ehtinyt käyttää.

Aion harkita ostoksiani todella ja keskittyä hommaamaan harkinnan jälkeen todellakin sellaisia yksilöitä joiden kaltaisia kokoelmassani ole ennestään.

HUOM!!! Varaan kuitenkin oikeuden seota mikäli jokin aivan ihana uusi kevät kokoelma sohii silmiini

Olen liian helposti sortunut aina hamsteroimaan kaikkea. Kun on sininen kausi meneillään niin KAIKKIA sinisiä lakkoja joita vastaan tulee, ei ole pakko saada! Enough said.


Saiskos vielä tehdä toivomuksia? Joka tapauksessa heitän lantin kaivoon ja toivon että Sephora ymmärtäisi laskeutua Suomeen. Eikö olisi vinhaa viuhahdella Sephorassa hakemassa kivoja vedenkestäviä Sephoran rajauskyniä? No ois!


Tähdet on tehty askarteluun tarkoitetulla tähtileikkurilla Demeter-lakalla. Lakkasin laatan Messy Mansion-matolle ja irrotin pinseteillä ja naps. Tyttö sinä olet tähti! 

Ajatuksia?
Mukavaa keskiviikkoa! 




23 comments:

  1. Demeter on ihana, mula ei ole sitä mutta Cherish löytyy <3 kivat tähtikynnet, uniikit ja jotenkin vaan niin nätit! Himoitsen Starryä ja toivon että sitä tulisi Cesariin lisää :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Cherishkin on ihana, jotenkin paljon vaaleempi kun ajattelin mutta se ei ole huono asia lainkaan. Ah soo, sulla on Starryn himo, go for it! Kiitos Taina :)

      Delete
  2. Tosi kivat kynnet, kaksi kaunista lakkaa taiten yhdistettynä:)
    Minä kans aion ostaa hyvin maltillisesti lakkoja, olen sitä jo itse asiassa noudattanutkin aika pitkään ja nyt olen alkanut myös tosissaan käyttää niitä vanhojakin lakkoja. Tuntuu hyvältä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Demeter on ollut kauan mielessä ja onneks päätin hommata sen, ihana lakka! Hyvä ohje välillä vähän miettiä mihin sitä hurahtaa :) Kiitos Sissi :)

      Delete
  3. Osu ja uppos! Sekä kynnet että kommentti sinisistä lakoista :D. Jos tota ei oltu tarkoitettu mulle niin kyllä mulla silti korvat kuumeni aika iloseen *sanoo hän ja tuijottaa pöydälle levittyvää sinistä lakkamerta*! Pitäis taas tehdä tällaiset ihanat kuvioleikkurikynnet, hyvä kun muistutit. Tajuutsä, ettei mulla ole näistä PP:n lakoista kumpaakaan, whaaaat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kyllä ollu tarkotettu kommenttia sulle vaan oon ihan hirvee hamsteri ollut kun ihastun johonkin väriin niin tänne kaikki vaan. Kiitos Malletsu, kait sulla on kumminkin sata muuta ruskeeta :D

      Delete
  4. Demeter ja Cherish on muuten lyömätön väriyhdistelmä, ne näyttää superhienolta yhdessä! Demeter on kans yks lakka joka pitäs saada. Upeet noi kuvioleikkurilla tehdyt tähdet, vois joskus itekin kokeilla tällaista koristelua vaikka veikkaan että en osaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olihan nää kivat, puuttuu enää piparkakkumuotti :D Kiitti Tintti ja ihan taatusti osaat vaikka silmät kiinni!

      Delete
  5. Sephora Suomeen, kyllä kiitos! Ja Kat Von D ja nettikauppa, että ei tarvitsisi matkusta 5-6 tuntia yhteen suuntaan :D Tosin matkailu avartaa jne.

    Mie en syttynyt yhtään Essien Retro-kokoelmalle, eli jää hankkimatta, vaikka se alkuperäinen olisi kivempi kuin uusi :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä kiitos Sephoralle! Alkuperäinen olikin jollain tapaa kivampi mutta ihastuin KBShimmerin yhteen siniseen lakkaan ja tää on ainakin melkein dupe sille, siks halusin tämän ;) Kiiti miljoonasti Mimosa :)

      Delete
  6. Lisää ihania piCture pOlisheja taas vaihteeksi. En ole edes yleisesti ruskeiden ystävä ja silti nuo näyttävät aivan ihastuttavilta. Sopivat hyvin yhteenkin. Kiva lakkaus :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Enail, ehkä rusketus sopii tähdille :)

      Delete
  7. On kylla oikein kivat kynnet! :) Ja jos oot nahny mun tanpaivasen postauksen, niin.. pitais vahan himmailla, joo. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Perkule, en oo vielä ehtinyt selata blogeja :D Täältä tullaan! Kiitti Kata!

      Delete
  8. Ahh, mitkä kynnet. <3 Nuo kaksi lakkaa sopii kyllä täydellisesti yhteen! Mä voisin kanssa hieman himmata lakkojen ostoa.... Siis ihan oikeasti, mulla on niin paljon lakkoja etten kerkee edes 10 vuodessa testata niitä. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Fani, nää oli tällaset hauskat ja säyseät :) On se vähän sellasta hullua kun joka tuutista tulee aina uutta ja ihanaa mutta jokanen vetää rajansa, noh, johonkin ;)

      Delete
  9. Love the two polish combination and the nail art came out adorable!

    ReplyDelete
  10. Ihanat! Mun täytyy kyl varmaan ihan oikeesti jo ostaa toi Demeter :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, Demeter on ihana! Kiitos Tinkkelibellissimo, no okei, Tinkerbell :D

      Delete
  11. Aivan ihana lakkaus! ♥ Munkin pitäisi vähän himmailla lakkaostoksia, ainakin siihen asti kunnes saisi pistettyä käyttämättä jääneet kiertoon :)

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!