2016-01-15

Picture Polish kimara

Vuosi 2015 oli upea vuosi kynsilakkoja ajatellen. Oma lempilapseni on Picture Polish. Kaikki omistamani yksilöt ovat laadultaan juurikin sitä, mitä kynsilakan tulisi olla. 
Upeita uniikkeja sävyjä, osaavat käyttäytyä hyvin eli lakkaaminen on mielestäni helppoa. Värit ovat pigmenttisiä ja peittävät mainiosti eikä niitä tarvitse kuivatella ikuisuuksia. 

Olkoon tämä lakkaus oma hip-hurraa! huutoni suosikki merkilleni. 


Nämä kynnet tosin tehtiin menemällä perä edellä puuhun. Oikeastaan on kiittäminen tai syyttäminen, kuinka vain, Mallea. Malle tokaisi että kun menee pieleen niin ei kannata luovuttaa. 


Tein juuri niin. Lakkasin ensin pari kerrosta Sorbetilla ja sen jälkeen iskin raitavinyylit kynsille. Jostain syystä he piiiikkusen falskasivat. 
Ajattelin ensin että voihan munuainen, siinä sitä oli taas mainio idea pirteistä raitakynsistä. Kunnes Mallen sanat kaikuivat päässäni. Lisää kamaa kynsille, mars!


Päätin pilata toisenkin kynnen suhruisilla raidoilla ja sitten mentiin. Nimittäin leimaamaan. ÛberChic 01-03 laatta soimaan ja Rican Whiteoutilla säestettiin. 


Mitäs tykkäätte sinfoniasta? Mentiinkö ihan nuotin vierestä vai tykkäättekö laulusta? 

Erittäin ihanaa viikonloppua teille kaikille <3





30 comments:

  1. Heheheheeee!!! Just näin :D. Työni maan päällä on tehty! Ei mitään järkeä lähteä poistamaan lakkoja, koska raidat ei mennyt ihan just. Lopputuloksena voi olla jotain mitä ei olisi koskaan muuten tullut keksineeksi. Aivan ihastuttavat kynnet ja mahtavan erikoiset sävyt yhdessä. Tykkään kovaa tästä sikermästä <3.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just hyvä sä, Malle! Nää oli kyllä hassun hauskat sikermät :) Kiitti paljooooo! <3

      Delete
  2. Hienosti meni pieleen! Tosi nätit ovat :)

    ReplyDelete
  3. Tosi kivat! :) Täytyy itsekkin muistaa tää niksi seuraavan kerran kun menee penkin alle lakkaus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, lisää vaan kamaa kynsille! Kiitti paljon kommentista Milba :)

      Delete
  4. Kynsien kanssa pitäisi aina muistaa ettei kaiken tarvii olla ihan just tarkalleen. Vaikkei raidat mennyt ihan putkeen niin valkoisten leimausten kanssa homma näyttää huikeelta :). Ihana väriyhdistelmä toi Sorbet ja Flirt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tuli mieleen ihan amppari-mehujää, nam :) On kyllä totta että vois useamminkin ehkä harrastaa tätä more is more-hommaa mutta kun välillä taas menee ihan överiksi, where's the balance? :D Kiitti Tintti!

      Delete
  5. Mahtava piristysruiske tämä lakkaus! Minä TYKKÄÄN ja paljon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ei kovin talvinen mutta mitäs sen on väliä :) Kiitos Katarooma!

      Delete
  6. Tykkään paljon, varsinkin väriyhdistelmästä ^_^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo nää oli kyllä värikkäät, kiitti paljon Krista A :)

      Delete
  7. Näähän on aivan mahtavat <3 Väritkin sopii niin hyvin yhteen!

    ReplyDelete
  8. Aivan ihanan keväinen väriyhdistelmä! Hyvä ettet luovuttanut noiden leimojen alta raidat näyttää tosi hyviltä, eikä virheistä ole tietoakaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Enail, joskus kaiken ymppääminen yhteen toimii, toisinaan taas ei :)

      Delete
  9. mä tykkään tästä kokonaisuudesta <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmeen hyvä siitä tuli kaikkien mokailujen jälkeen :) Kiitos kahden tytön kynnet!

      Delete
  10. Wau mitä värien ilotulitusta! Ihanat kynnet! ^.^
    Pitääpä muistaa, että jos menee koristelut kynsillä pilalle, lisää vaan kehiin ;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, just niin Nanne, ei muuta kun raketit taivaalle! Kiitos :)

      Delete
  11. AAAAAA IHAN SAIRAAN HIENOT! niin pirteät ja iloiset ja raikkaat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Emma, pirteä on varppina oikea termi :)

      Delete
  12. Tästä laulusta tuli kyllä ihan lemppari mulle, taitaa soida koko illan päässä ;D Huikea lakkaus, näissä tosiaan on sitä jotain! Ja tuo Mallen vinkki on osunut kyllä nappiin, itsekin ajattelen samalla lailla - yleensä kohtuu pilalle menneetkin kynnet voi pelastaa kun änkee vaan lisää kamaa sekaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai niinku tuli korvamato :D Kiitti paljon Nena Sofia!

      Delete
  13. Replies
    1. Tinksulla on kunnon blogi kierros menossa, kiitosta vaan Tinkerbell :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!