2016-08-01

Häpeällistä shoppailua heinäkuussa

Tervehdys pitkästä aikaa!
Olen koostanut pienehkön postauksen heinäkuun ostoksistani kosmetiikan saralta. Täysin täydellinen tämä ei ole ajaltaan, sillä mukana saattaa olla kesäkuun lopun lipsahduksia. Myöskään ihan kaikki purtilot eivät kuvattaviksi päätyneet. Lista on kuitenkin mojova.

Essien uusimmasta kesän 2016 kokoelmasta tilasin minisetin joka sisältää kokoelman neljä lakkaa: 

Kokoelman nimikkolakka Viva Antiqua!, Coconut Cove, Berried Treasure sekä ihanan sinisen Loot the Booty-lakan. Paketti oli tupsahtanut keittiön pöydälle Ateena - Kyproksen saari-matkani aikana ja olinkin jo ehtinyt autuaasti unohtaa koko tilaukseni. 


Tokmannilta käteeni jäivät pari jelly lakkaa, pinkki 31 amazonista ja punainen 27 tropicat breeze. Lisäksi nakkasin koriin matkaani varten kynsilakan poistoaine laput. Niillä saa hätäseen hinkattua lakat pois mikäli reisussa tulee tarvis, asetonia kun ei koneeseen laahata. Homma oli kyllä sen verran hidasta että marssin lähikauppaan, eli hillittömään Hondos Centeriin ostamaan ihka oikean poistoaineen jonka jätin siistijälle muistoksi lähtiessäni.


Hondos Centerissä hortoillessani katseeni osui ihanaan, herkullisen, suorastaan syötävän näköisiin saippuoihin. Ne jotka minut tuntevat, tietävät että heikko kohtani ovat palasaippuat. Kunpa ne vain kuluisivat nopeammin :D


Valkksain kuvan vasemmasta reunasta ylimmän sekä alimman palan. Hintaa oli 27-40 euroa kilolta. Molemmin puolin sata grammaa on aivan käypä koko saippualle. 
Vihreä saippua on on greippi-sitruuna ja aivan ihanan raikas tuoksu! Tästä LINKISTÄ pääset tuotteen sivulle mikäli asia kiinnostaa: http://freshline.gr/fresh-bar/category/handcrafted-soaps-face-body/-484.html?___SID=U

Tuo raidallinen on kardemumma-valkoinen tee sekoitus ja tuoksu on ihanan kardemummainen, ei kuitenkaan tule pulla mieleen vaan hieman myskisen maskuliininen. Sopii mielestäni sekä miehelle että naiselle. Herkkuja! 

Mitäs vielä, niin, tilasin juuri ennen uutista että Hypnotic Polish alkaa myymään ÜberChic-laattoja, laattani Nail-Artisan Co UK:lat kolme settiä kyseisen merkkisiä laattoja, kokoelmat 7, 8 ja 9.

Hintaa jäi Brexitin jälkimainingeissa posteineen himpan yli 80 euroa. Laatat olivat pakattu surkeasti ainoastaan kuplamuovilla pehmustettuun kuoreen. 

Tietenkin se oli ryvettynyt matkalla ja yhden laatan tausta oli ottanut osumaa. Eniten asiassa vitutti se, ettei postivirkailija voinut mainita asiasta, vaan tälläsi paketin minulle niin että reikä oli alaspäin, enkä sitten tyhmänä asiakkaana syynännyt koko pussukkaa heti siinä. 

Toivottavasti Hypnotic Polish pakkaa laatat tukevammin kuten She Sells Seashells teki, laatat tulivat pienessä ohuessa pahvipakkauksessa ja ina suoraan postiluukusta sisään. Arvostan!

Ihan vaan sanottuna, inhoan omaa postitoimistoani ja tilaan kaiken mieluummin matkahuollon tai muun vastaavan palvelun tarjoajan kuljettamana mikäli kyseiseen puljuun ei vaan tarvitse astua. Menen sinne vain pakosta. Terkkuja Posti! 


Eihän se suuri ole mutta ärsyttävä

Seuraavana kasa MILV-siirtokuvia CesarsShopista ja pari Picture Polishia joita olen jo kauan katsellut sillä silmällä, you know.



Picture Polish Candy ja Mallard CesarsShopista.


Vielä MoYouLondonilta perjantainen tarjousboxi jossa oli stampperi koteloinen ja scrapereineen, leimauslaatta  sekä neljä leimauslakkaa joista musta oli kuivunut roska kuten kuvassa näkyy. Däääm! 

Lisäksi olen ostanut "muutaman" lakan FB:n kynsilakkakirppikseltä, mutta niitähän ei lasketa, eihän?

Kivaa elokuun alkua, postaillaan taas!



16 comments:

  1. No jopas oli ostoksia mutta ihania sellaisia ;) Mallard näyttää herkulliselta, olen ehkä vähän himoinnut sitä. Samaten Bordeauxia, aina on jotain PP himotuksia...uusiakin tulossa 5 :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla myös uusia Picture Polish lakkoja tullut, tekee mieli lisää :D

      Delete
  2. No hups vaan!! :D Mullakin oli noin Überin laatat samalla tavalla pakattu, mutta mun kuori oli täysin ehjä, onneksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vois niitä kyllä pikkasen paremmin paketoida!

      Delete
  3. Joo, eihän nyt lakkakirppiksen ostoksia lasketa ostoksiin! Mutta silti toki kiinnostaa mitä lakkoja ne on mahtaneet olla?

    Essie-setti on ihana, mä oon haikaillut tuon kokoelman parin sävyn perään itsekin jo jonkin aikaa mutta en ole jostain kumman syystä vielä saanut hommattua niitä...

    Mallard näyttää tuossa sun kuvassa yllättävän kiinnostavalta, se on sellainen PP_n lakka, jonka olemassaolon oon jotenkin sivuuttanut aina. Jään odottelemaan lakkauksia sillä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä postaan vielä kirppistelyt erikseen E-S :) Lakkauksiakin nähdään jahka mun kaatumisessa säpäleiksi tuhoutuneet lynnet ovat takaisin kuosissaan :)

      Delete
  4. Tosi perseestä etteivät edes pakkaa laattoja kunnolla tuolla Nail Artisanilla kun postit on kuitenkin kalliit. Onneksi HP alkoi myydä, tilaan kyllä jatkossa sieltä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama homma, jatkossa tilaan sieltä, tosin Belegwen kertoi sieltä tulleiden olleen samoin pakattuja :/

      Delete
  5. kivoja ostoksia, nuo leimalaatat nam ! tajusin juuri etten ees muista milloin oisin viimeks ostanut mitään kynsijuttuja, sos !

    ReplyDelete
  6. Kaikenlaista herkkua oot ostostellu! ^_^

    ReplyDelete
  7. So many nice nail polish colors and products!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thans Andrea, so many lst euros too, lol!

      Delete
  8. Kivoja hankintoja!
    Jukolauta miten ihania saippuoita!!! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kaisa, saippuat olivat aivan taivaallisia ja olisin voinut hamsteroida ne kaikki :D

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!