2017-01-02

Melkein New York

Hyvää alkanutta vuotta! 

Ajattelin heti ensi töikseni käyttää kaunista Picture Polishin New Yorkia, jonka vasta vähän aikaa sitten pitkällisen harkinnan jälkeen itselleni hommasin.

Lakka on kaunis kuin mikä ja peittää lyhyet kynnet yhdellä reilulla kerroksella. 



Tämän lisäksi päätin ottaa niskalenkin näistä hienoista keksinnöistä, läpinäkyvistä leimasimista. Ketä helevetti ne keksi? Minä niitä ainakin toivoin. Ei kannattaisi toivoa kaikenlaista, tulevat vielä toteen.

Siis oikeesti. Näitten perkeleitten kanssa saa tapella, taikoa, kiristää, uhkailla. Heittää niitä mielensä sopukassa päin seinää, pomppia päällä, sylkeä ja vielä vaikka raapiakin. Mikään ei auta.
Milloin ne toimii kuin tanssi ja taas seuraavalla leimaus kerralla tyynyyn ei tartu mikään. WTF???

Olinkin jo huokaista helpotuksesta kun sain viimeisen VASEMMAN käden kynsistä leimattua ja aloin siistiä mustaa Mundo de Unas-leimauslakkaa kynsinauhoiltani teipin avulla.

Tähän asti kaikki meni kivasti ja olin jo saamassa valmiiksi ihan kelpo lakkauksia leimoilla. Ehkä jossain muussa tarinassa, vaan ei tässä.

Kirottu teipin liehuke tarttui kynteen ja vei siitäkin leimat mennessään. Olin jo kerran onnistuneesti poistanut valkoisen leiman kyseiseltä kynneltä ilman että lakkaa piti pohjilta saakka vaihtaa. Toista kertaa ja vielä mustalla se tuskin tulisi enää onnistumaan. Vee-ii kaks teetä ja uuuu.


Ois ne voinut onnistua, mutta minkäs teet kun aamu alkoi näin:


Mukavaa tätä vuotta, heh :)



18 comments:

  1. En kans tajua noita leimasimia. Ihan ekalla kokeilulla kaikki toimi kuin tanssi mutta sen jälkeen ollaan koettu yhdessä kaikenlaista. Joskus ei toimi mikään, välillä taas leimat nousee ihan itsestään. Taitaa olla vesimarmoroinnille sukua nämä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ne kyllä ihme epeleitä. Ei ole oikein mitään sääntöä edes että teet AINA näin, niin pelittää. Leimasimet on kuin naisen mieli, mikä on hyvä tänään, on ihan paska huomenna :)

      Delete
  2. Mä olen päässyt hyvään sopuun läpinäkyvien leimasimien kanssa. MoYou Londonin iso kirkas leimasin toimii mulla parhaiten, myös piCture pOlishin on ihan kelpo. Mutta jos tuo leima on ÜberChicin laatasta, sen kanssa en ole päässyt sopuun. Aargh vieläkin ärsyttää se taistelu! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu on se UberChivcin laatta, hmm, pitää ottaa erä jonkun muun laatan kanssa, mutku näissä on niin kivoja kuvia :) Kiitti Maiju!

      Delete
  3. No teipinlirpakkeet on kyllä pilannut täälläkin suunnalla usein kynnet. Mutta Bps kirkasstamperi on täällä toiminut hyvin eri merkin laattojen kans. CJS on jäänyt unholaan..
    New York on pirun nätti, itsellekin sen haluaisin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. New York on tosi kaunis, mä tätäkin mietin jotain vuoden :D Teippi hyökkäsi kimppuun täälläkin, ärsyttävä noin niinkuin loppuhuipennukseksi :D Thanks Heidi

      Delete
  4. Heh :D lakka on nätti kuin mikä ja leimatkin hienot. Mutta on se aina yhtä taistelua, ei voi jymmärtää...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Taina, tää on kyllä välillä ihme taistelua ja tunarointia :D

      Delete
  5. Mulla oli uusi vuosi Just tällainen. Tosin syy oli messy mansionin villapaitalaatta. Siihen ei toimi kuin 1 vanha stampperi, eikä kuvia saa hyviksi millään. Syytän kyllä liian matalaa etsausta. Mietin pitäisikö valittaa laatasta, kun aika pitkä penni postikuluineen. Muuten olen ollut äärimmäisen tyytyväinen aliexpressin alle 3€ kirkkaaseen stsmpperin, joka on kaikista muista laatoista poiminut kuviot kuin unelma. Muiden läpinäkyvän kanssa on ollut enemmän vaihtelua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on näitä kirkkaitakin leimasimia useampi ja niiden kanssa tulee vaihdeltua ja kokeiltua eri kombinaatioita. Välillä toimii, välillä ei auta mikään, ei edes messevä kiroilua hiljaa päässä ja välistä vähän ääneenkin :) Kyllä toimimattomasta tuotteesta kandee reklamoida, ei pidä hyväksyä ihan kuttaperkkaa! Go Hanna! :)

      Delete
  6. Mulla ei ole kyllä ollut mitään ongelmaa noiden BPS:n leimasimien kanssa. Tai no tietyt kuviot ei Colour Aliken valkoisella nouse, mutta muut on kyllä aina nousseet! 0.o Osa kuvioista on kyllä sellaisia, että niihin jää reikiä tiettyihin kohtiin sama mitä tekee, mutta kyllä ne aina on jotenkin nousseet. :D

    ReplyDelete
  7. Mulla kesti monta kuukautta saada läpinäkyvä leimasin toimimaan. Ihmettelin miten niitä niin kehutaan. Nyt sujuu, mutta välillä joidenkin laattojen kanssa on hankalahkoa.
    Hyvää tätä vuotta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Kaisa, on ne kyllä välillä sellasia kiusankappaleita ettei mitään järkeä. Onneks sentään välillä tulee onnistumisiamutta kyllä tästäkin kehityksestä ois voinu toimivampi tulla!

      Delete
  8. Mä olen saanut aivan hampaita kiristelemättä leimat aikaiseksi niillä kirkkailla, yleensä toimintavarmin on Picture Polishin pienempi kirkas. Mutta kyllä niissä jotain outoa on, aina vähän jännittää tarttua kirkkaaseen leimasimeen kun koskaan ei voi tietää milloin on se päivä jolloin mistään ei enää tuukaan mitään :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No siis just noin Emma, mietityttää tartttua kirkkaaseen leimasimeen, koskaan ei tiedä mitä tulee vai tuleeko yhtään mitään! :D

      Delete
  9. Itselläni on tasan kaksi läpinäkyvää leimasinta, joista BPS:n on jatkuvassa käytössä. Yleensä sillä nousee leimat todella hyvin, en itse asiassa muista milloin olisin jotain muuta käyttänyt :) Mutta takuulla näissäkin on eroja, jos kokeilisit toista/toisenlaista kirkasta leimasinta?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikka Verieana! Joo, siis mulla on kolme (ainakin) kirkasta leimasinta joita vuorottelen, mutta yksikään ei ole niin että toimis joka combollaa. Ärsyttää aina hakea ensin oikea laatta, lakka ja leimasin ja siltikään ei leimaa niin kuin pikku päässä olet ajatellut :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!