2015-02-28

Helmikuu hanskassa

Hellurei helmikuu!

Helmikuu, tuo yleensä parhaimpia hiihtokelejä edustava kuukausi alkaa olla taputeltu loppuunsa. Täällä etelässä ei paljoa lunta onnekseni ole näkynyt ja toivottavasti pysyykin poissa. Tervetuloa maaliskuu joka jo minun kalenterissani edustaa kovasti ainakin toiveissani varhaista kevättä.

Kynsipostia saapui kiitettävästi, enää on muutama lakka tulossa maailmalta kotiin. Toimitukset Models Ownin kohdalta menivät jokseenkin ihan jees, vaikkakin lakkapullot lomailivat tovin Ranskan maalla.



Ameriikan tilauksesta tosin sen verran, vaikkakin toimitus oli siedettävät parisen viikkoa, niin yksi pulloparoista poti hirvittävää matkapahoinvointia ja yrjösi kamujensakin päälle. Mitäpä lakkamuori muuta tekisi puolen yön aikaan perjantaina kun hoivaisi noita kotiin saapuneita raukkoja.


Helmikuussa astui myös parrasvaloihin uusi blogiportaali Purkkimafia, johon kaksi monesta suosikkibloggareistani Sissi sekä Emma monen muun kanssa muuttivat.

Menetin sydämeni F.U.N Lacquerin lakoille ja todennäköistä on että tulen menettämään myös rahani niiden(kin) vuoksi.



Itse olin yhtä pihalla kuin aina ennenkin ja suhailin jos jonkinlaista kynttä eetteriin. Mainittakoot että musta-keltsiviherkäiset punkkarikynnet olivat omaan mieleeni, ihan kaikella uhalla että ne eivät suuria massoja liikauta.

Sen sijaan hassun väriset ruskeat ruusukynnet jäivät mieleeni hieman etovina vaikkakin vain surkean lateksi kokeiluni vuoksi. Pysyttelen peel offissa jatkossakin sormien suojaamis hommissa.


Lisäksi avasin oveni kynsivinyyleille joita olen ehtinyt testata jopa yhden! Uutuuksia suoltaa siihen malliin että jää jumiin jollei vaan taaperra eteenpäin.


Keväisen kirkkaita värejä alkaa blogeihin putkahtamaan jo väkisinkin ja myös itse kannoin muutaman lakkauksen osalta korteni siihen kasaan.



Se siitä, maaliskuu saa tulla! Bye!







2015-02-27

Hedelmällisen abstraktia viuhkasutilointia #ablecs15 nail art challenge

Zambo!

Näyttäisi siltä että kaikki tämän viikon kaksi haastekynsiteemaa löytyy tällä erää yksiltä kynsiltä alkuviikon epäröinnistä huolimatta. Koska aivoni ovat syystä tai toisesta lyöneet tyhjää näitten teemojen osalta, päätin tehdä kuten yleensäkin aina teen, eli suunnittelematta. Pidin pari ohjenuoraa mielessäni: Ei esittäviä kuvioita ja pirtsakan hedelmälliset värit. Siinä se, fruitylicius ja abstract teemat tehty!

Lakkasin ensin nimettömää lukuunottamatta kynnet Ginan valkoisella ja sen jälkeen otin viuhkasiveltimen ja aloin sutia oranssia Kikoa sekä keltaista Trindin lakkaa kynsilleni vuorotellen. Nimettömän lakkasin Isa Doran Coral Crushilla.

Hopsan kun ei tullut otettua kuvia eri vaiheista niin joku olisi voinut huutaa kohdan missä olisi voinut jo pysähtyä. Oikeasti minun mielestäni nämä kynnet vaati juuri tämän verran sotkua ollakseen kumpaakin. Eli tällä erää överi oli parempi.






Sutimisen jälkeen laitoin Konadin laatalta m98 tuollaiset minun mielestäni abstraktit kuviot (vasen yläkulma) Mundo de Unas oranssin punaisella (nimettömällä ja numerottomalla) leimauslakalla, jonka jälkeen aikani kynsia tutkittuani tulin siihen tulokseen etteivät ne vielä olleet valmiit. Seuraavaksi samalla kuviolla mutta valkoisella leimat, yhä tarvittiin jotain lisää.



Tiirailin tovin kynsiäni epäilevän näköisenä kun silmiini osui karmaisevan vihreä Kleancolorin Metallic Green-lakka. Sama laatta, sama leima, eri väri. Termi double stamping onkin tuttu mutta tässä mentiin jo kolmannelle tasolle. Päätin jättää kynnet näin, päällyslakka päälle ja homma kotona! Kyllä nyt on voittaja olo mielikuvituksettomalla laiskurilla kun löi kaksi kärpästä yhdellä lämäsyllä.





  • Konad White
  • KIKO 235
  • Mundo de Unas 
  • Trind Mellow Yellow
  • IsaDora Sugar Crush 124 Coral Crush
  • Kelancolor
  •  Metallic Green
Kerrankin hauska ja helppo tekniikka, aion varmasti tehdä uusiksi, eri värein tosin! 


Hi there,

Wanted to share you my fruitylicious and abstract nails. I'm taking a part of the Finnish(able) nail art challenge and this weeks challenge nails were abstract and the other was fruity. Since my beginning of the week was very weak when it comes to the challenge, I was kind of forced to combine them. 

I painted my nails, except the ring finger, white and then took the fan brush and started to add orange and yellow. After brushing I stamped from Konad 98 plate kind of abstract image with Mundo de Unas Orange-red stamping polish witch has no name or number on it. After I took a several look towards my nails I decided more, much more. I just took the same image and white stamping polish from Konad and stamped again, then the horrible Kleancolor Green and stamped the same image with it. 


The fan brush technique is very simple and easy to do. I will most certainly do it again with different colors! 








2015-02-25

Dementikon kynsilakka

Juu moro,

Tällalailla sitä hiihdetään suoraan asiaan eli kynsilakkauksiin. Haastehommeli johon olen uhonnut osallistua, uhkaa lahota käsiin selittämättömän ja abstrakstin ajattelun puutteessa. Mitään hemmetin kolmioita ala maalaamaan kynsilleni, en minä osaa - enkä taho!

Ennemminkin peräänkuulutan ihmisiä joilla on jonkinmoisia keksijän taitoja. Esimerkiksi ketä keksii ekana leijuvan decalin? No ketä? Niin että kun olet uittanut sitä saavissa niin se kauniisti ja hartaasti leijuu kohdilleen, ilman ruttuja, ilman pinsettien painamia jälkiä, ilman mitään kivistelyä, luiskahtelua toiselle reunalle ja siitä suoraan kynnen yli. Sillälailla huokaisten _siinä se lepää_ tyyliin. Vapaaehtoisia? Kättä ylös vaan.

Entäs onko kukaan koskaan ajatellut tehdä läpinäkyvää stampperia? Kuinka paljon iisimpää olisi lätkästä se hieno Keep Calm teksti kynnelle kun se olisi suorassa. Voiko olla niin vaikeata viisaalle keksijälle tehdä sellainen? If you can dream it, you can do it? Eikö se ole tiedettä?

Entäs sellainen pieni, lyijykynän kuminpään kokoinen stampperi, saisi kerralla pienen pienet sydämet ja muut leijuvat elimet kynsille silleen kivasti?

Sellasia kehiin, heti tulee ainakin yksi asiakas. Yksi ei taida riittää bisnekseksi asti mutta jos muutkin?

Joku voisi myös keksiä minulle jonkun suodattimen jolla pysyisin asiassa. Huomaatteko että ihan ensimmäisenä lupasin hiihtää suoraan maaliin?



Lakkasin siis kaikki, ihan kaikki kynnet ihanaisella Picture Polishin Forget me not-lakalla. Siinä on jos jonkun väristä hitulaa, on pinkkiä ja hopeeta ja vaikka mitä. Itse lakka on hyvin haastava kuvata eikä sen kauneus tule valitettavasti kuvissa esiin.  Itseasiassa en saanut sitä kuvattua edes oikeaan sävyynsä. Auringon valoon kun pääsee näillä lakkauksilla, on varma tuijottelulakka siinä! Ehdottomasti yksi suosikki siniseni sekä lemppari kukkaseni -> http://en.wikipedia.org/wiki/Forget-me-not


Koska se vähinkin ajatus abstrakstista muuttui kukkadeksuihin ja lisäsin vielä OPI:n I snow you love me-putellista ylimääräiset kimallukset etu- sekä pikkusormen kynsiin. Tämä on jo hieman överin puolella minun koristuksissa mutta hittoako siitä. Kerrankos sitä. Laittaa toiset liikaa hajuvettäkin, joka heikompaa jo hirvittävää. Mitä nyt jos kynsillä vähän kimaltaa ja korkeintaan häikäisee jonkun?


Tarina muuten kertoo että kyseisen kukan kantaja ei tule koskaan unohtumaan rakastetultaan. Päteeköhän sama romantiikka nykypäivänä kun käyttää tätä lemmikkilakkaa vai onko nimi vain lievää muistisairautta poteville?





2015-02-23

Sininen liuku

Tervehdys,

Voiskos joskus tehdä blogimerkinnän niin että ampuisi kuvat eetteriin, toivottaisi kivaa viikon alkua kaikille ja allekirjoittanut voisi kömpiä takaisin luolaansa?

Takuuvarmasti voi, jonkin aikaa kun ampuilisi, onko se edes sana? Niin saisi yksinänsä pamautella kuvia internetin ihmeelliseen maailmaan.

Mutta kun ei ole mitään sanottavaa. Ei kulje. Kynnet on lakattu ja se siitä, eikö se riitä? Ei näihin liity mitään hauskaa tarinaa, mitään mullistavaa ei edes tapahtunut niiden tekemisen aikana. Yksikään kynsilakkapullo ei kaatunut, peel off liukuvärjäyksessä lauloi kuin taivaan enkelit ja leimat onnistui ensiheittämällä. HÄH? Eikö mitään? No ei!

Että kerrankin kun kaikki menee putkeen niin olo on meh. On se kuulkaa onni että ihmiselle välillä sattuu ja tapahtuu, jos aina olisi näin niin tuntuisko mikään miltään?

En edes solkannut kamerani kanssa, räppäsin kuvat ja nakkasin muistikortin mäkkini syövereihin (jota rakastan) ja se siitä. Onneksi on maanantai ja veikkaan että saan edes jotain solkattua josta voin räpättää seuraavassa postauksessa.

Fiuh, Models Own Chrome lakat tulivat ja ne on nyt testattu ja toimivat nekin perkeleet hyvin leimauksessa. Työskentelytahti tosin on pidettävä ääntä nopeampana koska lakat kuivuvat ajatusta nopeammin ja kun ja jos saat leiman kynnelle niin sivussa töröttää leimanriekaleet jotka sää teipillä kätsästi pois.





Näissä tämänkertaisissa lakkauksissa on käytettyä tuota Chrome Goldia ja laattana Pueenin Love Elements 41 laatasta sydänleimat jotka nekin toimivat moitteetta. Varmaan joku salaliittoteoria?

Lakkoina Models Ownin liru Baby Blues pohjana. Tummimpana ylinnä kynttä KBShimmerin ihanan kaunis I'd rather be with blue sekä keskellä SinfulColorsin Cinderella. Pah, kaikki hyviä. Puh.

Okei, hei ihan oikeesti. Baby Blues oli lirua ja siitä pitää nillittää! Leimat ja liuku onnistui ja niistä kuuluu tuulettaa!






Cinderella on huippukaunis kuten KBShimmerinkin sininen, pitäisköhän mun vielä nousta tästä ja käydä räppäämässä teille kuva niistä. Jos vaikka matkalla, joka on noin 1,5 metriä, kompastuisi paperikoriin tai löytäisi aarteen. Vaikka lattialle tippuneen lakupalan.






  • KBShimmer I'd rather be with blue
  • SinfulColors Cinderella
  • Models Own Baby Blues
  • Models Own Chrome Gold
  • Zoya Tomoko

Ei raportoitavaa, otin parit kuvat lisää, katelkaahan niitä, menen keräämään lisää kokemuksia.





2015-02-20

Matched to an outfit #ablecs15 The Finnis(able) Nail art challenge

Tsaukki,

Tässä sitä taas ollaan! Kynsilakkapulloja sojottelee sieltä sun täältä viitaten eiliseen huimaan kynsipostipäivään. Models Ownin Chrome lakat löysivät viimein tiensä oikeaan kotiinsa seikkailtuaan tovin Ranskassa. Suotakoon se heille, itsekkin rakastan matkustamista ja mikä parempi tapa on avartaa maailman tai ylipäätänsä elämän katsomusta kuin matkustaminen.

Jaa että kyse on pölö kynsilakoista, niin onkin, entäs sitten? Tässä on kyse mielikuvituksesta, niin sekä noista kahdesta ensimainituista katsomus hommista.

Sokerina pohjalla sain samaan kasaan parit FUNit sekä yhden Picture Polishin, eli viikon paras päivä tämän harrastuksen silmissä. Nähtäväksi jää tuleeko tämä jäämään historiaan tämän kuukauden parhaana kynsilakkapäivänä vai ehtivätkö Ameriikan lakat vielä tälle kuulle.

Tämän perusteella saisin olla ostamatta seuraavan kuukauden tai jopa kaksi. Ehkä olen, ehkä en. Asiaan vihkitymättömien mielestä minun ja monen muun kanssasiskon oli pitänyt lopettaa lakkojen hamstraaminen kahdenkymmenen kappaleen jälkeen. Who cares?

Ajattelin aloittaa kuitenkin sillä lakalla jonka keksin sopivan jollain tavalla edes johonkin omistamaani rytkyyn. Kyse on niinkin juhlalliseta asusta kuin t-paidasta. Muutoin olisin joutunut lakkaamaan kynteni mustaksi, tai viininpunaiseksi. En juuri asustele itseäni kun olen tällainen perus pirkko.

Joo joo, menen asiaan.

Tässä on perus-pirkon t-paita jonka ostin Ateenasta. Olihan se pakko ostaa!


Sairastuin näitä tehtäessa siihen kuuluisaan vauhtisokeuteen jossa ei taas käsitetä milloin lopettaa. Kynnet olivat täydelliset leimaamisen jälkeen mutta kuningasidea iski ja päätin hengitystä pidätellen, pilkkutikkua avuksi käyttäen, alkaa maalaamaan eli värittämään noita kynsilakkapulloja joita leimassa on.
Siis röntgentyyliin _hengittämättä_ saa hengittää. Aina varo-vasti tikulla hengitystä pidätellen värittää ohutta reunaa. Nail fail lippu heiluu! Lisäksi ensimmäisen kerran Rican Glossy Glam topperi pettää luottamaukseni ja sottaa leimat. Fuck it!

Homma uusiksi, keskarin lakat pois ja alusta.


No tässä uusittu malli ja ihana Electric Dream.



Sanottakoot tähän vielä että olen heikkona miltei kaikkiin punaisiin sävyihin joissa on kultaista shimmeriä ja ihastuin Picture Polishin Electric Dreamiin välittömästi. Lakka on hyvää taattua Picture Polish laatua, hyvä peitto ykkösellä ja kakkosella varmistus.







  • Mundo de Unas tumman harmaa leimauslakka, leimaa hyvin ja tuoksuu paljon
  • Picture Polish Electric Dream = nam nam
  • Gina White = hyvä!
  • Zoya Tomoko = ihana, kaunis, tyylikäs
  • Rica Glossy Glam = annettakoon yksi suttukerta anteeksi, mainio topperi!
  • laatta BP-29 = toimi hyvin Mundo de Unas lakan sekä löllön stampperin kanssa yhteen



Koodilla STANK31 saat 10% alennuksen Born Pretty Storesta


Oliko t-paita hyvä ostos? Omistatko kynsilakkoihin liittyviä asusteita tms.? Asu on vapaa ja vastausaikaa viikonloppu! Iloisaa viikonloppua!












2015-02-18

#ablecs15 - Shades of grey - The Finnish(able) nail art challenge spring 2015

Haudi,

Haastekynnet vuorossa ja teemana Shades of grey, ei ehkä ole viittäkytä harmaata eikä varsinkaan nimen viittaamaan kirjakompleksiin saatika leffaan mätsäävät kynnet, eieiei. Olen vastarannan kiiski tai joku muu outo kala hämärästä naapurirannasta ja kieltäydyn kunniasta.

Sen sijaan loin omat harmaani, pikku pirtsakalla twistillä, sillä kokonaan harmaat eivät nyt vedonneet kun aurinkokin on kutsuvast pilkahdellut viime päivinä!

Koska postipate tai pirkko sotki eilen oveni taakse ja tupsautti jo kaipaamiani kynsivinyylit postilaatikosta, päätin heti testata niitä.

Koppasin KBShimmerin My Life's Porpoisen lootasta ja annoin sille tarkoituksen, en nyt delfiininä kuten nimi viittaa vaan delfiinin harmaana haasteeseen sopivana sinitarran sävyisenä lakkana. Sanottakoot etten ensin pitänyt koko lakasta sen yksinkertaisen tylsyyden takia mutta lienee sekin ansinneen jo paikkansa lakkarivistöstä eikä vähiten sen yksinkertaisuuden takia, sopii oikeastaan ihan kivasti kirkkaiden värien kaveriksi. Tämän aionkin pitää.

Harmaakin alkoi näyttää jo suorastaan fressiltä kun kun sitä piristää pikku väripläjäyksellä ja liittää sekaan valkoista ja pari pässinpäätä. Toinen niistä voisin olla minä...

Nämä vinyylihommat olivat minulle aivan uutta ja olinkin jo hieman huolissani niiden tulemisesta, tai oikeastaan tulematta jättämisestä. Viimeisen tiedon mukaan nimittäin Iso-Britanniasta saapuva eräs toinen paketti, joka ei siis liity tähän mitenkään, seikkailee Ranskassa ja sitä yritetään jäljittää.

Näistä tein tilauksen Vinyl it Up.kauppaan  tammikuun loppupuolella ja sain viestin kuun viimeinen päivä että ovat postittaneet ja kuori saapui eilen, eli ei syytä huoleen, odottavan aika on pitkä ja minä olen melkoinen hätähousu välillä ja toisinaan taas en. Vaikeeta, on joo joskus vaikeeta.

Rohkeesti vaan tälläsin tuon, oisko se jokin kauris kuitenkin? mun kynnelle ja topperia päälle, helppoa kuin mikä, tykkäsin. Oikeesti noi kuvatukset on minusta hirmu söpöt.



En nyt suoranaisesti pyytele anteeksi epäselviä kuvia mutta harjoitus tehnee mestarin jossain ajassa...



Lähikuvassa upea OPI DS Extravacansa


Esittelykierros:




  • Essie base coat
  • OPI DS Extravagance
  • KBShimmer My life's porpoise
  • Rica Whiteout
  • Rica Glossy & Glam top coat
  • Vinyl It Up vinyls
Mukavaa hiihtolomaa teille kellä sellainen jo on ja kaikille muille mukavaa viikon jatkoa! 

Mitäs työ tykkäsitte?



Hello you,

This was my first time I was using nail vinyls and I really like them. Very easy and fast to use, would love to have some new springy themed vinyls. Took about 2-3 weeks to arrive from USA to Finland from Vinyl It Up-store. I was a bit worried if they will ever come but luckily it was just my usually way to react when something isn't there just about right away!

Mixed OPI's gorgeous DS Extravaganca with KBShimmer's very boring looking grey, My Life's Porpoise. After this mani I decided to keep it, it's a great color to mix with any bright and bold ones. 








2015-02-16

Vihertävä alitajunta

Tervehdys,

Hyvää alkanutta viikkoa! Arvatkaapa miten monta kertaa lakkasin vasemman käden etusormen kynteni_viisi kertaa_. Miksi? Koska-en-osaa-piirtää-siveltimellä-ruusuja-siksi. En osaa myöskään lopettaa ajoissa-siksi.

Siis aloitin niin että harjoittelin vanhojen lakkauksien päälle ja onnistui hienosti ainakin kaksi ruusua. Poistin vanhat lakat ja laitoin uudet, yritin viisi kertaa, tai siis oikeesti kymmenen ruusun verran, kaksi per kynsi, kunnes vasta tajusin että tästä ei tule mitään ja luovutin.

Sen jälkeen aloin miettimään miksi juuri nyt noin kaksi viikkoa sitten pöydän päälle kasaamani vihreät lakat alkoi innostaa ja selatessani bloggerin syötettä hoksasin alitajuntani tehneet minulle kepposet. Heidin ystävänpäiväkynnet olivat ilmiselvästi jääneet takaraivooni.

Käykö kelleen muulle koskaan näin? Joku kiva idea kynsistä mielessä etkä tajua että olet imuroinut ne toiselta ennen kuin niitä heilutetaan nenän edessä.



Sudittuani valkoista etusormeeni tauotta ja alkuperäisen ideani mukaiset käsin taiteillut ruusut saivat jäädä, niin tilalle tuli leima MoYouLondon Explorer collection -21 laatalta.



Laatta pelitti hyvin kuten aiemminkin ja Barry M Gold Foil toimi kullanvärisenä luottoleimauslakkana. Valkoisena lakkana keskisormessa on testinä Rican Whiteout joka peitti yhdellä kerroksella ja on aivan mainio valkoinen lakka sekä leimaukseen että pohjana!


  • KIKO Sugar Mat 643
  • Rica Whiteout
  • Essie As Gold As It Get's
  • Flormar NEON NO14 
  • Barry M Gold Foil
  • MoYou London Explorer collection -21



Vihreä tekstuurilakka on KIKO 643 jonka olen tuonut Espanjan reissultani ja pikkurillin sekä etusormen tyydyin värjäämään vihreällä mikälie-mistälie-lakalla, no eikä kun Flormar Neon NO14. Tosi kuvaavia nämä "nimet". Pari-kolme ihan ok kerrosta ja päälle Essie As Gold As It Get's ja siinä ne apinointikynnet nyt on.

Tykkään väreistä ja kiitos piiloinspiraatiosta Heidille :)



 --   --   --   --   --   --   --

Hi there,

My original idea was to paint some free hand roses on my pointer and middle. After too many attempts I decided to give up and stamp instead.

The green texture polish is KIKO 643, oh how I love this "names". The white nail is painted with Rica's Whiteout and it's a one coater and works great with base too. The golden stamp is made with Barry M Gold Foil polish and it's been my favorite one this far. The bottle is soon empty and I'm looking for a new golden stamping polish, doesn't have to be the same as long as it works!

My pinky and pointer has Flormar Neon green NO14 on them and topped with Essie's As Gold as it Get's all nails are topped with Rica's Glossy & Glam top coat. 


2015-02-14

Toffee ruusuja

Tervehdys,

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

En päätynyt ihan söpöilemään mutta ruusuista on kuitenkin tämän ystävänpäivän kynnet tehty. Ei perinteisistä punaisista vaan toffeen ruskeista.

Päädyin kokeilemaan liukuvärjäystä ja se se vasta on viheliäistä hommaa. Tai ei itse kostutetulla meikkisienellä töpöttely raskasta ole vaan sotkujen siivoaminen. Yritin varautua upealla idella ostamalla Punanaamiosta maskeeraukseen tarkoitettua nestemäistä lateksia.

Juu mainiosti suojasi sormia mutta sen irti kiskominen nakkiloista olikin taas eri juttu. Ennemminkin teen vaikka ristipistotöitä kun nypin tuota lateksia näpeiltäni enää ikinä. Millä ihmeellä te muut suojaatte sormenne liukuväriä tehdessänne?

Liukuväriin lakkasin ensin pohjalle OPI:n My Vampire is buff:lla joka on kauniin sävyinen mutta niin kertakaikkisen karsea lakattava mutten ole laittanut sitä kiertoon siltikään koska olen pitänyt sen sävystä. Kaveriksi valkkasin myöskin OPI:n Going my way or Norway? lakan.

Koristeluun sopi hyvin Mi Nailsiltä hommatut siirtokuvat jotka olivat hyviä ja helppo laittaa paikoilleen. Päälle vielä kokonaisuutta kruunaamaan Dance Legend/Anna Gorelovan Kot Baun. Kot Baun pehmensi sävyjä mukavasti ja näillä pistäydyinkin häämessuilla sekä tietenkin riemastutan mielitiettyäni ystävänpäivätreffeillä. Näitä treffejä on jatkunut jo kohta kahdeksantoista vuotta ja häämessuillakin olin tervehtimässä Mi Nailsin yrittäjää sekä avustajaansa, omalta kohdaltani on kirkonkellot jo soineet.

En hyödy linkkien klikkailuista mitenkään vaan ne ovat vain teidän avuksenne.


Pahoittelen vieläkin kuvissa näkyviä latexin murusia jotka takertuivat aivan joka paikkaan...




Aamulla minua odotti suklaarasia ja kukat ja yksi söpö juttu jonka pidän vain itselläni.



Rakkautta!