2016-03-04

Picture Polish Jelly Stamper Kit & Swagger

Tervehdys loppuviikkoon. Joskus viime keväänä tilitin täällä blogissa että miksei ketään ole keksinyt läpinäkyvää stampperia. Pitäisi olla varovainen siinä mitä toivoo, nyt niitä pursuaa joka valmistajalta. 

Olen ehkä hieman skeptinen kaikkien uusien härpäkkeiden kanssa ja olenkin mielenkiinnolla seurannut erinäisiä keskusteluja, testauksia ja arvosteluja näistä läpinäkyvistä ihmeistä. 

Tuntuu että toisilla toimii ja toisilla hajoaa ja kolmansilla ei suju mikään. Kieltäydyin horimasta taas tapojeni mukaan jokaista Clear Stamperiksi itseään kutsuvaa putkiloa jonka persuksista kurkkimalla saa haastavimmatkin leimat suorana kynsille. Saa ken saa!

_MUTTA_ tapahtui eräänä päivänä että Picture Polish toimitti omansa Suomen markkinoille CesarsShopiin ja en epäröinyt hetkeäkään. Päätin että that's the one. Heti kohdatessamme olimme kuin luodut toisillemme, leimaus sujuu kuin tanssi ja koska nerokkaan leimasimen varsikin on läpinäkyvä, on leimojen kohdistaminen aivan huippu helppoa. 



Lisäksi leimasimessa on nerokas korkki sekä mukana seuraa vaihtopää, sellaisen minäkin aina välillä koen tarvitsevani. Hinta on maltillinen 12,90€ - mitä siinä enää miettimään kun tilaukseen vaan!

Puhdistus kirkkaalla, leveällä pakkausteipillä ja myös leimasimen ympäriltä ehtii hyvin teippaamaan ylimääräiset sotkut pois ja leima tarttuu vielä mainiosti kynnelle. Leimasin on sopivan joustava, ei ihan löllö muttei mikään koviskaan. Ihan just sopiva pienille kohditettaville hommille kuten tässä lakkauksessa.



Samalla kyydillä saapui myös Swagger, kaunis sininen lakka joka on meidän mökin verhojen värinen <3 Kaksi kerrosta riitti hyvin näihin töpöihin.
Kyseistä leimaa BP-77 laatalta minun, joka ei saa edes pipoa päähänsä suoraan, olisi aivan turha yrittää änkeä tavallisella stampperilla suoraan kynnelle. 


  • Colour Alike Twilight
  • Picture Polish Jelly Stamper
  • Picture Polish Swagger
  • BP-77

Onneksi pelastaja on saapunut keskuuteemme ja olen tyytyväinen leimasimeen sekä itseeni siinä suhteessa että maltoin odottaa sitä oikeaa! Nappi homma!

Mukavaa viikonloppua! Oletteko jo löytäneet sen oikean?




16 comments:

  1. Kyllä PP:n stampperi on parhautta :) taas tekisi mieli leimata kun se on niin kivaa sen kanssa! Onpa nätti Swagger, hyvä tekosyy ostaa kun sopii mökin verhoihin ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se kyllä ihan tosi hyvä - tekosyitä nyt riittää aina :) Kiitti Taina!

      Delete
  2. Mä niiiiin tarvitsen tuon leimasimen! Aivan upeat kynnet oot loihtinut :)

    ReplyDelete
  3. Kaunis swagger ja kivat leimat :) mulla on Clear Jelly Stamperin pehmeämpi versio. olen tykännyt siitä kovasti koska on pehmeä. Onko tuo PP:n kuinka kova. Tuossa hyvältä vaikuttaa erityisesti tuo suojakorkki.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei tää mikään kova ole, en osaa edes kovala Konadilla leimata ja tällä kyllä sujuu, mun mielestä just sopivan kimmosa - ja korkki on pop! Kiitos Enail :)

      Delete
  4. PP:n läpinäkyvä leimasin on tullut tutuksi ja se toimii mainiosti, ja on vielä sopivan pehmeäkin. Ihana swagger-lakkaus ja leimat on täydellisen onnistuneet ja kohdistuneet :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä kanssa tykkään tästä ihan simona! Swagger on mun lemppari sininen TÄLLÄ hetkellä! :D Kiitti Tintti!

      Delete
  5. Onneksi miekin sain PP:n leimasimen, sehän CJS mureni miun käsiin o.O
    Älyttömän nätti toi Swagger ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. PP kyllä osaa hommat! Kiitos Nanne ja hyvä että sullakin on tää :)

      Delete
  6. swagger on iiiiihana! Mulla on sekä CJS että PP:n leimasin ja tykkään molemmista, mutta onhan tuo suojakorkki ja läpinäkyvä varsi ihan loistavat bonukset! Ja hintakin on järkevä. CJS oli turhan kallis, mutta toisaalta silloin kun se tuli markkinoille, ei kauheasti kilpailijoita vielä ollutkaan...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta turiset, kylläpä meni aikaa että huomasin nämä kommentit, pahoittelut. Pitänee taas kaivaa leimasin esiin.

      Delete
  7. Ja niin nätti tuo sinisen sävy <3

    ReplyDelete
  8. Minä tilasin samalla kertaa CJS:n ja PP:n softin. PP:llä en saa kuvia nousemaan kokonaisina. Täytyy varmaan painella sitä teippiin tai jotain. CJS toimii loistavasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla taas ei ole CJS:ia joten olen tällä vain sohinut muutaman kerran ja muistaakseni toimi mainiosti.kiitos Tuikku :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!