2016-12-09

Picture Polish Sisters sekä Look Fantastic Advent Calendar luukku 9

Kyseinen, otsikon mukainen lakka oli taas yksi niistä jonka päätin hommata heti silloin kuin se julkaistiin mutta suuren suosionsa vuoksi sen hommaaminen viivästyi.


Lakka on kuitenkin kaunis, laadukas kuten kyseisen merkin kuuluukin, peittää mainiosti jo kahdella kerroksella eikä moitteen sijaa muutoinkaan ole.


Mukaan pääsi myös MILv-siirtokuva nimettömiin ja näidenkin käsittely oli vaivatonta. Päällyslakkana nimettömiin käytin Picture Plishin Revolutionia, se ei sössinyt foliomaista decalin pintaa. Sen kuivutta lakkasinkin päälle pikakuivattavan päällyslakan.


Lakkaus oli kiva ja ainut heikko kohta oli niitti, sehän otti hatkat jo toisena päivänä.


Sokerina pohjalla vielä päivän kalenterisaalis.


Pipettipullossa oleva hius-seerumi, tuoksu kiva ja sormituntuma saman tapainen kuin Moroccan öljyssä. Ei huono.

Mukavaa viikonloppua!



12 comments:

  1. Kaunis lakkaus ja edelleen tosi helmiä tulee kaltsusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kaltsu on ollut kyllä mieleinen, kiitos Sissi :)

      Delete
  2. Niinku niin kivat, ihastuin näihin heti Instassa <3 kaunein näkemäni Sisters-lakkaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, onpas kivasti sanotttu, kiitos Taina <3

      Delete
  3. Sisters sopii todella hyvin sinulle! Jotenkin ihonvärisi tuo sistersin parhaat puolet esiin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykkään tästä sävystä hurjasti, kiitos Daniela :)

      Delete
  4. Ihana lakkaus! Mäkin olin hyvin tyytyväinen tämän päivän kalenterisaaliiseen. :)

    ReplyDelete
  5. Oi, onpa ihana lakkaus! ♥ Sisters on supernätti, ja koristelut tosi onnistuneet. Tykkään tuon Milvin foliopinnasta, tollasia on ehkä pakko hommata! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nämä MILVit on kyllä super kauniita ja helppoja, kiitos Nena Sofia :)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!