2015-09-16

Syyskynnet a la Gina Tricot 95 Expresso ja leimaako se? -HBP Linkup

Heissun,

Syksyinen tuuli tuivertaa ja vettä sataa, tarkoitus oli työpäivän jälkeen mennä kävelylenkille mut onneks ei tarvi. Kyllä on onni että omistan "muutaman" kynsilakan jolla lakata! Tässä ei varpaat kastu eikä nenu palele ja toisinpäin. Sanoisinko että kiva harrastus.

Törmäsin Gina Tricot myymälään viikonloppuna ja vaikka siellä muuten tuntui kaikki olevan huiskin haiskin niin vieläkin siellä oli lakka-alttari tallella. En osaa yhtään tutkia lakkoja kun ne ovat laareissa kassalla, itseasiassa en enää edes yritä. Hyvin kiusallista kun muut maksavat ostoksiaan ja yrität kaivella epätoivoisena laatikon pohjaa josko siellä piilee kuitenkin joku aarre.


Noh, hyllyllä kauniissa rivissä oli herkun ja ehkä hieman tutunkin sävyinen lakka Expresso nimeltään. Nappasin lakan ainoana ostoksenani (???) ja salamana kotiin tutkimaan tämän ja Essien Leggy Legendin eroja.

Expresso on hivenen tummempi mutta laadultaan vähintään yhtä hyvä. Peittää yhdellä kerroksella, leimaa täydellisesti!

Pikaisesti testattu, surkeahko kännykkäkuva mutta saanette idean?
Sanoisin että jos omistat jo Expresson, pärjäät sillä mutta eivät ne samoja sävyjä ole, eli ei ole dupe. Toivon että Ginan lakat eivät muuttuisi sillä niissä jos jossain on hinta/laatusuhde kohdillaan.


Nämäkin kynnet syntyivät samalla reseptillä kuin niin monet muut eli täysin niillä lakoilla jotka sattuvat käteen osumaan eikä suunnittelua etukäteen. Toki voin toki suunnitella muttei lopputulos koskaan ole sitä mitä alunperin ajattelin.

Tälläkin kertaa ajattelin yhdistää Expressoon KBShimmerin Band Geekin mutta katin kontit, kävi se pöydällä ja yhdellä kynnelläkin mutta poistoon meni.

Tilalle osui Colour Aliken 549L, multichrome joka on superkaunis ja en malta odottaa miltä se näyttää mustan päälle kerrostettuna.


  • OPI Natural Nail Base Coat
  • Gina Tricot Expresso
  • Colour Alike 549L
  • Essie Licorice
  • Pueen Love Elements 49
  • Essie Gel Setter

Leimasin Essien mustalla lakalla Pueenin Love Elements-setistä laatalla 49. Päällyslakkana jälleen Essien Gel Setter eikä mitään ongelmia leimojen leviämisessä tai missään muussakaan. V-mäisen tylsää?


Varokaa syksyn hyökkäilyä!



51 comments:

  1. Oijoi miten ihana syyslakkaus! ♥ Ja ihanaa saada hyviä lakkavinkkejä, tuo Expresso pitää ehdottomasti kotiuttaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Expresso on kyllä pop, samoin syyslakkaukset, kiitos Nena Sofia :)

      Delete
  2. Upeat syksyiset kynnet ja onpa tuo CAn multichromelakka törkeän hieno! Kiitos leimaustestailuista, tällä viikolla taidankin poiketa Ginassa. Ja varmasti jos lakat on kassan vieressä laatikossa niin kaivan laatikkoa niin kauan kunnes löydän Expresson. Vaikka olis kuinka ihmisiä jonossa siinä vieressä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voisit vielä siinä kassalla mainita että se vanha ständi takaisin ja sassiin! CA on kyllä nätti! Kiitti Tintti! :)

      Delete
  3. Ihana syyslakka ja kauniit leimat :)

    ReplyDelete
  4. Ihanaa syksyfiilistä!! Rakastan lenkkeilyä syksyllä mutten vesisateella ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Syksy on kyllä kivaa ja kaunista aikaa, siis jos ei sada :) Kiitti Taina :)

      Delete
  5. Muakin ärsyttää penkoa niitä laatikoita. Kaiken lisäksi sisko on onnistunut sitten tiputtamaan lattialle yhden ja rikkihän se meni. Miksi ne pitää olla niin hankalasti tutkittavissa, kun myyjäkin sanoi että niitä tippuu vähän väliä lattialle ja menee rikki...
    Ja nyt ehkä mäkin haluaisin jomman kumman lakan leimaukseen, on ne tosi nättejä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ne laarit on epäkäytännöllisiä, annetaan palautetta moisesta niin ehkä jotain tapahtuu, nyt kaikki joukolla avautumaan Ginaan!

      Delete
  6. No hitsin hitsi! Just mietin, että mikä lakka olis hyvä leimaamiseen, kun Chinan Poetic on liian pliisu ja näyttää esim. vihreän päällä kultaiselta eikä pronsiselta. Kumpikohan näistä olisi voimakkaamman värinen mustalle leimattuna? Mä muuten lakkasin kans just sillä CA:n 550:llä ja se on ihan huiman kaunis. Kuten on tämäkin! En olisi ikuna uskonut, että nää duo/multichrometkin on näin kauniita :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun on tarkotus vielä testata näitä mustan päälle niin kerronpa sitten sullekkin Malle :)

      Delete
  7. Tsekkasin nämä kynnet jo eilen mut oli pakko palata tänään kommentoimaan, kun en eilen ehtinyt. Aivan upeat!! Ihanan syksyiset ja jotenkin just täydelliset. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No mut hei, kivan kun tulit uudestaan Helmi :) Kiitos!

      Delete
  8. Nämä kahvinsävyiset kyllä on houkutellut näin syksyn tullen, vaikka vähän kyllä vastustelen sitä että pitäisi jollain tietyllä sävyllä lakata siksi että kalenterissa lukee niin. Mutta ehkä sillä voi siksi lakata että näyttää hyvältä :D Niinkun nämä näyttää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei todellakaan tarvii lakata sillä mitä kalenterissa lukee, onneks! :) Mä olen syksyn tytär niin mua lakaa ainaa syksyisin himottamaan nää tummat syksyisen mausteiset sävyt. Kiitti Hannatic :)

      Delete
  9. Olen aivan samaa mieltä kanssasi; on parempi jäädä sisälle lakkaamaan kynsiä kuin mennä ulos kastumaan ja vilustumaan.

    I don't speak or understand Finnish myself, but luckily I got a great Finnish boyfriend that does. Love your nails.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks Diane, I stopped writing in English because I didn't get any comment ever other than in Finnish. So we have at least two things in common, we love nail polish and we both have Finnish boyfriends, well mine is married with me but anyway...lLOL Thanks for the comment! Welcome again! :)

      Delete
    2. I think it is really cool that you write in your native language, and Google translate do an OK-ish job on translating it enough for me to understand the message, but my favorite is to get my boyfriend to translate, as I am so fascinated.

      I'm from Norway myself but live in UK, so I write my nail polish blog in English, but I still write my geek blog in Norwegian.
      I am so glad you joined in on the HPB link-up as otherwise I would not have found your blog.
      Love your stuff.

      <3

      Delete
    3. I guess Google translator will have a hard time translating my blog since my posts aren't written in standard Finnish language. Thanks again Dina, started to follow your blog with Bloglovin'
      <3

      Delete
  10. Beautiful mani! Your Color Alike reminds me of the Caite Heirloom that I used for mine. It makes for a gorgeous background for your perfect stamping. Non English doesn't bother me. This is a visual so the art speaks for it's self.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks Teresa, I never got any comments in English so I stopped writing. I will consider again when posting HPB-posts! Thanks again for your visit and welcome again! :)

      Delete
  11. Love your manicure. That base colour is just stunning!

    ReplyDelete
  12. This is beautiful! I can't get the hang of stamping to save my life.
    - Sheila, Pointless Cafe

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Sheila, thank you! Stamping gets easier the more you practise, I promise :)

      Delete
  13. Such a beautiful manicure! I need these colours! Love that you blog in your native language too :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hi Claws For Thoght! Thank you for your comment and visit!

      Delete
  14. Love the polish selection choice! This is a beautiful mani. <3

    ReplyDelete
  15. Perfect Fall colours! I love my Colour Alike's <3

    ReplyDelete
  16. I think this is just so beautiful!!

    ReplyDelete
  17. I did not understand any single word, BUT your mani is gorgeous and I can't decide which shade I like the most.

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!