2015-10-14

Onpa hapokasta!

Tervis!

Nyt kun mun kynnet ovat jo hassun malliset niin ajattelin lakata ne vielä hassumman värisiksi, säilyy edes joku linja. Siihen otollinen lakka oli KIKOn 297 eli Acid Green.

Vihreää happoa sai levittää kolme kerrosta ennen kuin se peitti. En ole varma peittikö ihan kunnolla silloinkaan ja pitkille kynsille tarvitaan ehkä vieläkin useampi ja mun selkä katkeaa kolmen kohdalle. Neljän tai useamman kerroksen lakkoja ei lasketa kynsilakaksi, vaan värjätyksi liruksi.


Kylmä ja kuiva ilma on päässyt entisestään ryöstämään kynsien sivut ja kynsinauhat aivan järkyttävään kuntoon ja olen liottanut niitä vaikka missä rasvassa ja öljyssä hanskat kädessä mutta apua ei vaan tunnu olevan mistään. Ihoni on aina parhaimmillaan kun olen matkalla jossain auringossa ja saan lillua merivedessä ja iho tuntuu kauttaaltaan ihanan kosteutetulta. Tahdon kesän.


Noh, viuraamisesta takaisin kynsiin. Kamuksi hapokkaalle lakkasin nimettömät OPIn It's Frosty Outside (osuvaa) ja lisäsin sen päälle vielä kerroksen OPIn Muppet's World Touria. Leimat A Englandin Excalipur Renaissancella, MoYouLondon Pro Collection 02 laatalta. Ugh, olen puhunut.


Tuutkos I Love Me-messuille? 



24 comments:

  1. Ihania kirpeitä omppuja :).

    ReplyDelete
  2. Sullehan sopii tuo muoto ihan älyttömän hyvin! Lakkauksetkin on aikas syötävän näköiset! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. No ehkä näihin tottuu, saas nähdä, kiits Roosa :)

      Delete
  3. Huimaa miten hienot! Oikein inspiroiva lakkaus, mäkin haluan tällaiset! Ja toi kynsien muoto on oikeasti yllättävän nätti, vähän kutkuttaisi itseäkin vetää manteliksi :)

    Ja mä ainakin messuilen luultavasti koko viikonlopun :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tervehdys Nena Sofia, mä messutan tod. näk. perjantaina joten hymyillään jos tavataan :)

      Delete
  4. Mä salaa haaveilen stiletoista, mutta neliöt on mun kynsille passelit ja helppohoitoisimmat.
    Ja vitsit miten kirpeä lakkaus; tuntuu ihan leukaperissä asti :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Enää sun haaveilu ei oo salaista ;) Sellanen kirpakka hapan namumelli suussa :)

      Delete
  5. Ihan mahtavat kynnet! Vaikka tuo väri on kyllä aika hapokas! :D

    ReplyDelete
  6. Hei mäkin tuun perjantaina messuilemaan! Ehkä treffataan siellä sitten, vaikka meitä passikaulaisia taitaa ollakin aika läjä liikenteessä.

    Ihanan kirpeä tuo vihreä mutta mulla on kyllä sama - jos ei kolme kerrosta riitä niin en kyllä leiki. Yleensä lakkaan kaksi kerrosta ja esitän etten näe jos vähän kuultaa kärjet läpi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipäs treffatakkaan. Mulle iski keuhkopöpö ja olen kotona ja meinaa vähän ärsyttää. Mukavaa messuilua Hannatic ja kiitos kivasta kommentista!

      Delete
  7. ihan älyttömän makeet kynnet vaikken tän värisen vihreän suuri ystävä ookkaan !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yllättävän monelle vihreä on vierastettava väri, varsinkin kynnellä. Kiitos paljon! :)

      Delete
  8. Oi miten ihana kirpee vihreä! Ensimmäinen kuva oikeen sattuu silmiin :D

    ReplyDelete
  9. Ihanan pirteä ja raikas vihreä ja muutenkin kiva lakkaus! Syksy on kyllä kamalaa aikaa kynsille :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksii Enail :) on tää hirmusta öljyymistä!

      Delete
  10. Malle sen sanoi, tässä vihreässä värissä on kirpeyttä! Sopivan hapokas väri, etten sanoisi. Hopea ja vihreä sopivat hienosti yhteen ja lopputulos on todella makea kaikesta kirpeydestä huolimatta :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä nyyt on kaikkien rumien vihreiden ystävä, oli hapokasta tai myrkkyä, kaikki menee :) Kiitti kiva Tintti :)

      Delete
  11. Ohhoh! Onpas siinä ärtsäkkä lakka! Mutta ihana sellainen ^.^

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!