2015-04-10

Green temptations #ablecs15 my newest polish

Tervehdys,

Jostain 50-luvulta päivää! Ensin ajattelin että härskisti valehtelen mikä on uusin kynsilakkani kun ei niin yhtään tehnyt mieleni lakata tällä joulupallon vihreällä El Corazon Matte & Shine-sarjan 163 lakalla. En kuitenkaan mitenkään voinut sivuttaa sitä tosiasiaa että kuitenkin kiroilen ja sadattelen blogissani ja näyttelen keskisormea niin päätin kuitenkin olla valehtelematta.

En halunnut tuota nurmikon väristä lakkaa koko kynnelle niin päätin testata samalla saman El Corazonin tarrat joilla voi rajata kynsiä ja maalailla mitä tykkää ja totesin täysin hatta-haaksi,  eli parempiakin on nähty. Eli ranskiksen raja meni vähän sinne päin ja näyttää lähinnä kököltä.



Kaivoin myös Mi Nailista ostamani decalit joita en ole ennen käyttänyt ja yhdistelmä on kuin suoraan 50-luvulta! Decalit toimivat moitteetta.
Pöllin vihreän mekon kuvan sumeilematta internetin syövereistä koska halusin näyttää miltä mielikuvani näyttää, ehkä nämä lakkaukset sopisivat tällaisen mekon kaveriksi?



Koska en olisi tuollaisessa mekossa kovinkaan edukseni, päädyin myös poistamaan lakkaukset melko pian tekemisen ja kuvaamisen jälkeen. Ei vaan napsu niin ei napsu. Jotain sellaista kamalan ihanaa näissä kuitenkin oli. Niinkuin rumat mutta kuitenkin viehättää, vähän.


...ja mitä sitten tapahtui, siitä kerromme ensi kerralla!





19 comments:

  1. Ei mulla tuu kyllä yhtään jouluiset vibat tuosta lakasta. Nätti se on ku mikä! :) Mutta tunnen tuskasi siitä, että jossei lakkaukset miellytä niin ne haluaa mahdollisimman nopeesti pois. Mitä sitä turhaan värjöttelee tympeissä kynsissä ku parempiakin on :D

    ReplyDelete
  2. Mää ainakin tykkään näistä ihan hulluna! Muhun on tosin ruvennut iskemaan kaikki kynnet missä on vihreää. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Väristäkin jotenkin tykkäsin mutta tollaset ranskikset on mulle liikaa, niin ja vielä kukkasten kera :)

      Delete
  3. Mullekaan ei tule joulufiboja. Kivat ranut!

    ReplyDelete
  4. Upea vihrulainen! Harvinaista kyllä, ei tule yhtään joulufiboja. Et muuten ehkä usko mutta mullakin on huomisen postauksessa vihreät nakit. Ei kai se yllätä enää ketään :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vihree on vinkee väri, tyyli oli väärä. Tottakai sulla on vihreetä! <3

      Delete
  5. Aivan ihanan värinen vihreä, ei ollenkaan jouluinen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vihree on jees, pääsin jo sinuiksi sen kanssa :)

      Delete
  6. Oi miten kauniit vihreät ranskikset! Nämä kynnet ovat hyvin elegantit mutta samalla jotenkin ihanan suloiset :).

    ReplyDelete
  7. Ei mullekkaan tuu joulu tästä lakasta mieleen, mut joo toi kuvaus 50-luvusta paremminkin :) Musta tää on ihanan värinen, mut joo olenkin vihreiden lakkojen ystävä :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin tykkään vihreistä, jotenkin vaan väärän tyyliset lakkaukset mulle :)

      Delete
  8. Ihana tuo lakka ja hienot kynnet mun mielestä - mutta kyllä nyt kun kerran sanoit niin kyllähän nämä voisi olla sellaiset sievän asialliset 50-luvun kotirouvan kynnet! Essu vielä tuohon mekon eteen, kukallinen ehkä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti kukallinen ja röyhelöreunallla! Voin koristella koko komeuden oksennuksella :D

      Delete
  9. Ihanat kynnet (: Toi vihree lakka on tosi upee!

    ReplyDelete
  10. Oi vautsi! Mun mielestä nää on äärettömän kauniit, kaikki elementit ihan kohdillaan! Juuri mun makuun tällaiset :) <3

    ReplyDelete
  11. Miuun nämä kynnet iskee ja TÄYSILLÄ! ♥ Aivan mielettömän upeat, voisin niin kuvitella nämä omille näpeille ^.^

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!