2015-03-11

Bullet for my camera! #ablecs15 (Nature's Wonders)

Zambo,

Kirjoitan täällä nenä punaisena ja silmät vetisenä ja kurkku täynnä takiaispalleroita. Tauti iski. Kynnet on maalattu jo aiemmin sillä ainakaan tänään en kyseiseen toimintaan kykenisi jo pelkän pärskimisen takia. Saattaisi kynsilakkaa olla siellä sun täällä ja vähän tuollakin. Oiva tilaisuus tehdä splatter-tekniikalla? Sudista kiinni ja aaaatsiuh, tähtäys ja pilkkuja joka paikassa, eikä pelkästään lakkapilkkuja. Sorry pikku räkäfiilikset!

Tiedä sitten jäikö kameraan päälle joku "en kohdista enkä tee mitään"-säätö vai löytyisikö vika kenties kameran takaa? Joka tapauksessa en saanut juurikaan säällistä kuvaa lakkauksesta vaikka miten yritin, liekö nuo holopartikkelit jo liikaa kameralle. Lakka oli ekaa kertaa kynsilläni ja se näytti kerrassaan herkulliselle syvän viininpunaiselle, nimensä veroiselle ihanalle lakalle.

Tuntui että tällainen tumma lakka pitää saada pois päiväjärjestyksestä ennen kunnon kevätkelejä. Kevätflunssakin on jo hommattu (pitkästä aikaa)!


Koristuksetkin jäi pilkkutikulla tehtyihin valkovuokkoihin, eli tällä lakkauksellahan voi osallistua samalla haasteeseen jossa vuorossa Nature's wonders eli valkovuokot jotka on joka kevät niin lumoavan kauniita keijumaisine varsineen metsässä. Odotan innolla sitä näkyä joka vuosi sillä rakastan sitä vielä niin tuoreen vihreää metsää.


Pilkkutikkuilu eiiii nyt ihan ole hanskassa mutta ehkä ensi kerralla, en jaksa enkä välitä jäädä jauhamaan yhtä pientä epäonnistunutta valkoista pilkkua, no okei ehkä niitä on useampi, mutta kun kynsillä on kuitenkin näin komea ja hyväkäytöksinen lakka, niin ketä välittää? En minä!




Lopuksi todellinen fiiliskuva viime vuoden huhtikuulta Ruissalon kansanpuistosta <3 Ymmärrättekö miksi rakastan tätä näkymää?




Pysykää terveinä!






18 comments:

  1. Upeat kynnet ja ooh, mikä fiiliskuva! Juuri tuo aika loppukeväästä on kyllä ihan täydellinen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Nena Sofia, odotan kyllä niin tuota maisemaa <3

      Delete
  2. Oivoi, pikaista paranemista sinne! Mä olen toistaiseksi välttynyt täällä jylläävältä oksutaudilta ja flunssalta, toivottavasti vältyn jatkossakin! Tuo DaLe on ihan mielettömän kaunis, olisin sen halunnutkin ostaa, mutta tilin saldo oli vain eri mieltä mun kanssa... :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, onneks ei tarvii puhua, ei nimittäin oikein lähde! Joo miks pitää olla niin paljon ihanuksia kynsilakkoja ja elämä tuo aina jotain perkeleitä mukanaan. Meiltä levis astianpesukone!

      Delete
  3. Mulla on muuten samat fiilikset, mutta räkikseltä olen vielä välttynyt. Eilen lakkailin kynsiä ja kaikki meni persiilleen. Kamera ei suostunut yhteistyöhön (siis minähän en ota syitä niskoilleni, japanilaiset kehittäköön kameran, joka osaa lukea ajatuksiani) eikä pilkkutikun kanssa sohimisesta tullut mitään.

    Tuo splatter-tekniikka flunssassa kuulostaa muuten melko toimivalta idealta :). Paitsi sitten, kun löytää kuvista jonkun vihertävät klöntin...

    Tämäkin Wow Prism on upea. Ehkä upein jopa, koska tämä tumma verenpunainen synkkyys tekee lakasta jotenkin vaarallisen oloisen. Minkähänlainen se musta versio on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä tauti tuli ihan puskista, en edes kerinnyt tehdä sisäistä päätöstä olla tulematta kipeeksi, kahmaloin vaan c- ja dd-vitamiinipurkit tyhjiksi paniikissa mutta liian myöhään. Nyt olen äänettömänä yhtiökumppanina yksin kotona :D Mä sitä mustaa kans kuolaan koska, no kaikki mustat lakat on vaan upeita! Mä otan myös sellasen ajatuksella toimivan kameran, lisätään se toivelistaan läpinäkyvän stampperin ja leijuvan decalin kanssa :)

      Delete
  4. I feel you, oon ollu nyt viikon flunssassa. Alkais riittää jo. Kynnet on tosi nätit, Wow Prismien kanssa ei juuri pieleen voi mennä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo voi hemmetti, en tosiaan kerinny kissaa sanoa kun tää tauti tuli ja iski kerralla kanveesiin. Perketti kun niitä Wow Prismoja on taas niin hankala saada, ottaisin muutaman lisää mieluusti!

      Delete
  5. Ihanat, wautsi! :)
    Mäkin olen jo pari päivää ollu flunssassa, olo vaan pahenee koko ajan! :@

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänks Roosa, täällä sama juttu. Nyt oli jo pakko myöntyä kotihoitoon, ei tuu kun pientä pihinää. Paranemisia!

      Delete
  6. Tuo lakka on aivan ihana. <3 Mun on pakko saada se. :)
    Kynnet ovat myös todella nätit. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Fani, lakka on kyllä tosi kaunis joten äkkiä shop-shop-shop! :)

      Delete
  7. Oi, kauniit kynnet! Ja MIKÄ MAISEMA! Rakastan!

    Mulla ei ole vuodenvaihteen jälkeen ollut flunssaa (*kopkop*), toivon hyvän onnen jatkuvan. Pikaista paranemista! Kuumaa juotavaa, suklaata ja hyviä sarjoja telkkarista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suklaata? Joo! Minä onneks sairastan hyvin harvoin, en edes kerran vuodessa mutta sitten onki aika pommi kun tauti iskee. Huh. Luulen et suklaa auttais :)

      Delete
  8. Voi jumpe että on taas ihan liian hieno kynsilakka ja kukkaset on ihania! Toi lakkahan olis pakko saada mutta yritän nyt taas hetken hillitä itseäni.

    Flunssa tuntuu riehuvan kaikkialla tällä hetkellä. Parane pian ja sitä ennen, lepää, juo ja syö hyvin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin eilen niin puusilmä että vastasin johonkin tonne muualle tähän viestiin...voihan tauti. Mut mut siis..on se tosi kiva lakka, suosittelen kyllä olla hillitsemättä ja ostaa pois kun vielä saa. Perkuleen tauti senkun vaan yltyy, saa luvan olla viikonlopuks pois!

      Delete
  9. Äh, mä tiedän ton fiiliksen, että räkää mahdollisesti on ympäriinsä flunssan ylläri-pärskyjen vuoksi :s
    Mutta sä oot saanut tuon BFMV kimalluksen nätisti kuvattua, kun mulla se jäi jotenkin hämärän peittoon. :) Ja noi kukkaset sopii kun nakutettu tähän lakkaan, upeat!

    ReplyDelete
  10. Oi miten kaunis säihke tässä DaLessa! Odotellen tuota ihanaa ensivihreyttä <3 t. toinen kevätflunssaaja

    ReplyDelete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!