2015-02-28

Helmikuu hanskassa

Hellurei helmikuu!

Helmikuu, tuo yleensä parhaimpia hiihtokelejä edustava kuukausi alkaa olla taputeltu loppuunsa. Täällä etelässä ei paljoa lunta onnekseni ole näkynyt ja toivottavasti pysyykin poissa. Tervetuloa maaliskuu joka jo minun kalenterissani edustaa kovasti ainakin toiveissani varhaista kevättä.

Kynsipostia saapui kiitettävästi, enää on muutama lakka tulossa maailmalta kotiin. Toimitukset Models Ownin kohdalta menivät jokseenkin ihan jees, vaikkakin lakkapullot lomailivat tovin Ranskan maalla.



Ameriikan tilauksesta tosin sen verran, vaikkakin toimitus oli siedettävät parisen viikkoa, niin yksi pulloparoista poti hirvittävää matkapahoinvointia ja yrjösi kamujensakin päälle. Mitäpä lakkamuori muuta tekisi puolen yön aikaan perjantaina kun hoivaisi noita kotiin saapuneita raukkoja.


Helmikuussa astui myös parrasvaloihin uusi blogiportaali Purkkimafia, johon kaksi monesta suosikkibloggareistani Sissi sekä Emma monen muun kanssa muuttivat.

Menetin sydämeni F.U.N Lacquerin lakoille ja todennäköistä on että tulen menettämään myös rahani niiden(kin) vuoksi.



Itse olin yhtä pihalla kuin aina ennenkin ja suhailin jos jonkinlaista kynttä eetteriin. Mainittakoot että musta-keltsiviherkäiset punkkarikynnet olivat omaan mieleeni, ihan kaikella uhalla että ne eivät suuria massoja liikauta.

Sen sijaan hassun väriset ruskeat ruusukynnet jäivät mieleeni hieman etovina vaikkakin vain surkean lateksi kokeiluni vuoksi. Pysyttelen peel offissa jatkossakin sormien suojaamis hommissa.


Lisäksi avasin oveni kynsivinyyleille joita olen ehtinyt testata jopa yhden! Uutuuksia suoltaa siihen malliin että jää jumiin jollei vaan taaperra eteenpäin.


Keväisen kirkkaita värejä alkaa blogeihin putkahtamaan jo väkisinkin ja myös itse kannoin muutaman lakkauksen osalta korteni siihen kasaan.



Se siitä, maaliskuu saa tulla! Bye!







9 comments:

  1. Oot tehnyt monen monta upeeta lakkausta helmikuussa :).

    Voihan sotku sentään tuon ameriikan paketin kanssa. Noin on käynyt muutaman kerran itsellenikin ja siinä tulee melkein itku, kun kiva lakka on poissa pelistä ja sitä kivaa lakkaa voi ihailla ainoastaan hinkatessaan sitä pois muiden lakkapullojen pinnalta.

    Ja lopuksi ihastunut ja kateellinen huokaisu - sulla on toi Funin sininen ihanuuslakka!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ällöö tollanen yrjöily toisten päälle. Tua sininen on kyllä yks ihanimpia! AaaaHHH!

      Delete
  2. Sää oot yks mun lemppari! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuliks tää nyt oikeeseen osoitteeseen? :O Jos tuli niin ihan huippua <3 ja jos ei niin ei sekään haittaa :)

      Delete
    2. Pitää vielä sanoa tässä että mulla on monta lempparia enkä ikinä pystyisi yhtä nostamaan. Mulle merkitsee ennen kaikkea se että tekstistä ja kommenteista kuultaa aitous niin hyvässä ja miksei pahassakin. Siksi myös tykkään kovasti sun hommista koska niissä näkyy ja aistii juuri sen ihmisen. Ite harmittelen aina kun ei ole aikaa, läsäyttää tekstin kun s.syöksyn konsanaan. Luovuus vaatisi aikaa.

      Delete
  3. Mullekin tuli vihdoin Modelsownit perille :). Hitsi mikä pigmentti niissä on! Huomenna pitää fiksata kynnet, että pääsee taa leimailupuuhiin. Mun kaikki lempparit on tossa alimmassa kuvassa. Ihanan kirkkaita värejä! Tosin ehkä nuo anarkiakynnet on kuitenkin vielä ylitse muiden. Sun pitää lakata tekemästä näin kivoja kynsiä, kun on vaikea valita <3.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ne MO:t on kivoja kyllä. Anarkiakynnet on ehkä mun yhet lempat ja noi vihreet, just tällä hetkellä maistuu kirkkaat värit. Eikä onneks tarvii valita! Ois karseeta jos pitäs valita yx lempi bloggari, en pystyis joten valitsisin itteni :D (shame on me)

      Delete
  4. "-- yksi pulloparoista poti hirvittävää matkapahoinvointia ja yrjösi kamujensakin päälle." Nauroin ääneen. :')

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä niin, mua ei naurattanu kauheesti kun siivosin sitä yrjöä. ;)

      Delete

Jätäthän terveisesi! You can comment in English too!